Opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelemasta tekijänoikeuslain uudistuksesta saatiin helmikuun puolivälissä väliaikatietoa. Lausuntopalautteen jälkeen ministeriössä tehty jatkovalmistelu vaikuttaa vieneen lakia tasapainoisempaan suuntaan.
Tekijänoikeuslakiluonnos oli lausuntokierroksella viime lokakuussa. Valtaosa 223 lausunnonantajasta ei kannattanut luonnoksessa ehdotettuja muutoksia teosten opetuskäyttöön tai radio- ja- tv-ohjelmien edelleen lähettämiseen. Analysoimme annettuja lausuntoja tarkemmin näiden kahden teeman osalta.
Vireillä oleva tekijänoikeuslain uudistus tärkein vuosikymmeniin
Kansanedustajamme ovat tänä keväänä hienon mahdollisuuden edessä: he voivat luoda edellytykset luovan alan tulevalle menestykselle. Toimitusjohtajamme Valtteri Niiranen muistuttaa blogissaan uusien teosten tekemiseen ja investointeihin kannustavan tekijänoikeuslain merkityksestä suomalaiselle kulttuurille, tieteelle, taiteelle ja viihteelle.
Kopioston uudet nimitykset – Kirsi Salmelasta lakiasiainjohtaja
Kopioston uudeksi lakiasiainjohtajaksi on valittu Kirsi Salmela. Lisensiointipäällikkönä aloittaa Matias Anttonen, ja viestintäpäällikkö Maria Bregenhøj toimii jatkossa viestintäjohtajana.
Oikeusvarmaa keinoa teosten vastuulliseen käyttöön on myös kehitettävä
Pohjoismaissa jo pitkään käytetty laajennettu tekijänoikeussopimus on vihdoin huomioitu myös EU-direktiivissä. Sopimuslisenssi mahdollistaa helppojen ja kattavien tekijänoikeuslupien myöntämisen ja edesauttaa siten kansalaisille tarjottavien uusien sisältöpalvelujen syntymistä. Toimitusjohtajamme Valtteri Niiranen herättelee päättäjiä hyödyntämään koko sopimuslisenssin potentiaalin tekijänoikeuslakia uudistettaessa.
Hajottaako tekijänoikeuslain uudistus hyvin toimivan järjestelmän opetuksessa?
Tekijänoikeuslakia uudistettaessa myös opettajilla on kovat odotukset. Lakiluonnoksessa esitettiin opetuksen nykyisen sopimusrakenteen täysremonttia. Lisensointipäällikkömme Kirsi Salmela kysyy blogissaan, onko ehdotettu muutos opettajille paras ratkaisu. Ruotsissa asia on ratkaistu eri tavalla.
Saavatko kaapelioperaattorit jatkaa vapaamatkustajina?
Lisensioinnin kehityksestä vastaava johtajamme Arto Tamminen haastaa Suomen hallituksen ratkaisemaan tv-ohjelmien tekijöiden kannalta taloudellisesti verkkolähetysdirektiivin tärkeimmän kysymyksen. ”Suomi ei voi kansallisesti hävittää edelleen lähettämistä muovailemalla sen joksikin, mitä se ei ole – alkuperäiseksi lähettämiseksi.”
Lausuntopalaute otettava vakavasti tekijänoikeuslain uudistamisessa
Toimitusjohtajamme Valtteri Niiranen arvelee tekijänoikeuslaista valmisteltavan hallituksen esityksen lykkääntyvän vuoden 2022 puolelle. ”Tekijänoikeuslain vuosiin tärkein osittaisuudistus on käynnissä, ja nyt on otettava aikalisä lain uudelleen valmisteluun.”
Tekijänoikeuslain muutokset valmisteltava uudelleen
EU:n tekijänoikeus- ja verkkolähetysdirektiivit muuttavat kotimaista tekijänoikeuslakiamme. Opetus- ja kulttuuriministeriössä valmisteltu lakiluonnos heikentää luovan alan tekijöiden oikeuksia. Vaadimme lain palauttamista uudelleen valmisteluun.
Haluatko olla mukana edistämässä luovaa alaa ja tekijänoikeuksien yhteishallinnointia? Haemme nyt lakiasiainjohtajaa vastaamaan yhdessä johtamasi lakitiimin kanssa monenlaisista tekijänoikeuteen, lisensiointiin ja valtuuksiin liittyvistä asioista ja myös näihin liittyvistä jäsenten ja asiakkaiden tiedusteluista ja koulutustarpeista.
Kopiosto Uutisissa esittelemme luovan alan tekijöitä ja kerromme ajankohtaisista Kopioston ja tekijänoikeusalan tapahtumista. Uutiskirje ilmestyy noin 8 kertaa vuodessa.
Evästeiden käyttö sivustolla
Käytämme evästeitä parantaaksemme sivustomme käytettävyyttä. Valitsemalla “Hyväksy kaikki evästeet” annat meille luvan kerätä ja käyttää evästeitä sivuston kehittämiseen ja toimivuuden parantamiseen. Voit myös valita, mitä evästeitä sallit kohdasta “Valitse hyväksyttävät“. Osa evästeistä on sivustomme luotettavan ja turvallisen toiminnan kannalta välttämättömiä.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi navigoidessasi verkkosivustolla. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston perustoimintoja varten. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi.
Käytämme myös kolmansien osapuolien evästeitä, kuten Google Analytics -ohjelmaa, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, kuinka käytät tätä verkkosivustoa. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi vain suostumuksellasi. Sinulla on myös mahdollisuus poistaa nämä evästeet. Joidenkin näiden evästeiden poistaminen voi vaikuttaa käyttökokemukseen.
Keräämme evästeitä, jotta ymmärtäisimme paremmin, miten kävijät käyttävät sivustoamme ja millainen sisältö ja tekniset ratkaisut heitä palvelevat parhaiten. Kävijätietojen analysointi auttaa meitä kehittämään sivustoamme entistä palvelevammaksi.
Verkkosivumme tarvitsevat näitä evästeitä toimiakseen oikein. Ne mahdollistavat perustoimintoja, kuten lomakkeiden toiminnallisuuden ja palvelujen käyttämisen sisään kirjautuneena. Voit estää näiden evästeiden käytön selaimesi asetuksista. Huomaathan, että silloin sivustomme ei kaikilta osin toimi suunnitellusti.
Emme luovuta näitä evästetietoja Kopioston ulkopuolelle.
Nimi
Voimassa
Tarkoitus
CookieConsent
1 vuosi
Tallentaa käyttäjän evästesuostumuksen nykyiselle verkkotunnukselle.
rc::a
Toistaiseksi
Tätä evästettä käytetään ihmisten erottamiseen boteista. Tämä hyödyttää sivustoa mahdollistamalla oikeellisten raporttien laatimisen sivuston käytöstä.
rc::c
Istunnon ajan
Tätä evästettä käytetään ihmisten erottamiseen boteista
KäytössäEi käytössä
Näitä evästeitä asettavat mainonta- ja kohdistustyökalut. Evästeet keräävät kävijöistä tietoja, joiden avulla voimme kohdistaa markkinointia ja sisältöjä kävijöille myöhemmin myös oman sivustomme ulkopuolella. Voit nähdä mainoksia kolmansien osapuolien verkkosivuilla sen perusteella, miten olet toiminut sivuillamme tai mitkä asiat sinua ovat kiinnostaneet. Nämä evästeet eivät tallenna tunnistettavissa olevia henkilötietoja, mutta ne voivat tunnistaa selaimesi sekä laitteen, jolla olet verkossa.
Nimi
Voimassa
Tarkoitus
pll_language
1 vuosi
Tällä evästeellä määritetään vierailijan kielivalinta ja näytetään sivusto kyseisellä kielellä mahdollisuuksien mukaan.
KäytössäEi käytössä
Analytiikan evästeet auttavat meitä seuraamaan sivustomme kävijäliikennettä kuten esimerkiksi kävijämääriä, liikenteen lähteitä ja kävijöiden kulkua sivustolla. Tämän kautta kehitämme sisältöjämme sekä seuraamme viestintämme tehokkuutta.
Emme luovuta näitä tietoja Kopioston ulkopuolelle.
Nimi
Voimassa
Tarkoitus
_ga
2 vuotta
Rekisteröi yksilöllisen tunnuksen, jota käytetään tilastotietojen tuottamiseen siitä, miten vierailija käyttää sivustoa.
_gat
1 päivä
Google Analytics -palvelun käyttämä eväste, joka säätelee pyyntöjen esiintymistiheyttä.
_gid
1 päivä
Rekisteröi yksilöllisen tunnuksen, jota käytetään tilastotietojen tuottamiseen siitä, miten vierailija käyttää sivustoa.
KäytössäEi käytössä
Toiminnalliset evästeet auttavat suorittamaan tiettyjä toimintoja, kuten verkkosivuston sisällön jakamista sosiaalisen median alustoilla, palautteiden keräämistä ja muita kolmansien osapuolien ominaisuuksia. Nämä evästeet keräävät anonyymiä tietoa, joka auttaa meitä ymmärtämään miten verkkosivustoamme käytetään. Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia.
Emme luovuta näitä evästetietoja Kopioston ulkopuolelle.