”Toivon, että voin kirjoittaa niin kauan kuin elän. Kerrassaan upeaa olisi, jos joku teoksistani joskus käännettäisiin vaikkapa viroksi tai ranskaksi. Mikä tahansa kieli kelpaa”, kirjailija Eveliina Talvitie vastaa, kun kysymme hänen unelmistaan.
Yksi Talvitien pitkäaikaisista unelmista toteutui neljä vuotta sitten, kun hän päätti ryhtyä vapaaksi kirjailijaksi. Muun muassa viestintäpäällikkönä ja toimittajana työskennellyt Talvitie kirjoitti aiemmin kirjojaan muun työn ohessa.
”Toimeentulo on nyt epävarmempaa, mutta voin toteuttaa ambitioitani ja määrittää itse teemat, joihin keskityn”, Talvitie kuvailee.
Tällä hetkellä hän hioo elokuussa julkaistavan romaaninsa käsikirjoitusta sekä tekee taustatyötä ja haastatteluja seuraavaa tietokirjaansa varten. Talvitie on kirjoittanut kahdeksan tietokirjaa, ja kaunokirjallinen esikoisromaani Kovakuorinen ilmestyi vuonna 2019.
Hän kokee kahden kirjallisuuden lajin suurimmaksi eroksi sen, että fiktiossa kirjoittajalla on enemmän valtaa todellisuuden määrittelemisessä. Esimerkiksi juonenkäänteet ja hahmojen kohtalo ovat kirjoittajan käsissä. Lisäksi fiktiivisiin teksteihin tulee kirjailijan mukaan väistämättä ja tiedostamatta ammennettua enemmän itsestä ja omista kokemuksista.
”Se tekee fiktion kirjoittamisesta kokonaisvaltaisempaa ja paljaampaa. Fiktion luominen on uskaltamista ja toisaalta jatkuvaa epäilyä. Olen molempien romaanieni kirjoittamisen jälkeen ollut varsin ruvella. Tarina kiemurtelee väkisinkin ihon alle”, Talvitie pohtii.
Ihmiset eivät aina ymmärrä, kuinka suuri merkitys kulttuurilla ja taiteella on osana toimivaa yhteiskuntaa. Tekijänoikeudet vahvistavat taiteellisen työn arvoa ja toimivat työkaluna esimerkiksi sellaisten näkemysten oikaisemiseen, että palkaksi luovasta työstä riittäisi pelkkä näkyvyys.
”Taiteilijat tuotantoineen määritellään toisinaan vapaamatkustajiksi, joiden taloudellinen ahdinko on vain oman valinnan tulos”, Talvitie toteaa.
Talvitie korostaa, että vaikka kirjailijan ammattiin liittyvä vapaus on hänelle tärkeää, hän silti mieltää sen ennen kaikkea työksi. Tekijänoikeuksien merkitys korostuu nykyajassa, jossa digitalisaatio tuo sisällöt eri tavalla kaikkien saataville.
Politiikkaan on muodostunut entistä vahvemmin ”nuoren naisen kategoria”
Monet Talvitien tietokirjoista käsittelevät tasa-arvoa, feminismiä ja politiikkaa. Hän myöntää, että yhteiskunnalliset teemat ja halu vaikuttaa ovat osa hänen taiteellistaan työskentelyään.
”Yritän olla realistinen, mutta en häpeile maailmanparannustavoitteitakaan. Useamman vuoden työstin valokuvaajapuolisoni kanssa vammaisten lasten arkea 11:ta eri maassa käsittelevää Erilaiset-taideprojektia. Siinä oli tavoitteena tehdä näkyvämmäksi ihmisiä, joiden kokemukset usein sysätään marginaaliin”, Talvitie kertoo.
Välillä olen huokaillut, ettei maailma olekaan niin kovin paljon muuttunut.
Vuonna 2013 ilmestyi Talvitien läpimurtoteokseksikin tituleerattu Keitäs tyttö kahvia – Naisia politiikan portailla. Teoksessa kuvataan politiikkaa tekevien naisten kokemusten kautta sitä, minkälaisia sukupuolittuneita valtasuhteita yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa on läsnä.
Kirjan julkaisusta on lähes kahdeksan vuotta. Joulukuussa 2019 Suomen pääministeriksi oli nousemassa Sanna Marin, jonka hallituksessa kaikkien puolueiden johdossa oli nainen. Silloin Helsingin Sanomat otsikoi, että ”Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla”.
”Nykyhallituksen myötä politiikkaan on muodostunut entistä vahvemmin ’nuoren naisen kategoria’, jossa ikää ja sukupuolta tarkastellaan yhdessä”, Talvitie pohtii hallitukseen liittyvää julkista keskustelua.
Sukupuolta ja nuorta ikää on käytetty poliitikkojen pätevyyden kyseenalaistamisessa. Vaikka Marinin hallitukseen liittyen julkisessa keskustelussa on juhlittu tasa-arvoa, ja hallituksen kokoonpano on saanut paljon kansainvälistä huomiota, esille on noussut myös sekstisiä asenteita. Hallitusta on esimerkiksi kutsuttu ”huulipunahallitukseksi”.
”Kun Mari Kiviniemi nousi vuonna 2010 pääministeriksi, häntä nimitettiin kokovartaloministeriksi. Välillä olen huokaillut, ettei maailma sitten olekaan niin kovin paljon muuttunut”, Talvitie toteaa. ”Nykyhallituksen naisministerit ovat joka tapauksessa onnistuneet erilaisten paineiden ristitulessa pääosin erinomaisesti. Eipä heitä voi kuin ihailla. ”
Virossa pääministeriksi valittiin äskettäin Kaja Kallas. Presidentti, pääministeri ja ulkoministeri ovat maassa tällä hetkellä kaikki naisia. Vaikka tämä on maailmanlaajuisestikin poikkeuksellista, Tallinnassa asuva Talvitie ei ole huomannut samanlaista hurrausta virolaisessa mediassa kuin Suomessa oli Marinin hallituksen kohdalla.
”Silmiini on osunut muutama teksti, joissa päinvastoin varoitellaan liiasta ilakoinnista. Julkinen keskustelu sukupuolten epätasa-arvosta ei ylipäätään ole Virossa kovin vilkasta mutta on voimistumassa”, Talvitie sanoo.
Hän kuitenkin korostaa, että liikaa yksinkertaistamista pitää kahden maan välisessä vertailussa varoa. Jokaisella maalla on oma historiansa ja rakenteensa, jotka vaikuttavat poliittiseen keskusteluun.
Talvitien viimeisin teos Vanha nainen tanssii (Into) julkaistiin tammikuun alussa. Kirjassa kysytään, miksi vanha nainen herättää sanaparina ärtymystä ja saa monet väittämään vastaan. Teos herättää ajatuksia paitsi ikääntymiseen, myös ikääntymiseen ja sukupuoleen liittyvästä keskustelusta yhteiskunnassa.
”Halusin kirjoittaa elämänkokemuksen merkityksestä, kohdata viisikymmentävuotiaan itseni ja kutsua mukaan ylpeästi vanhaksi tunnustautuvia eri-ikäisiä naisia”, Talvitie kertoo.
Ensimmäiset hahmotelmat kirjan synopsiksesta Talvitie teki vuonna 2018, mutta idea kirjan takana oli hautunut ajatuksissa sitäkin aiemmin. Lopulta syksyksi 2020 suunniteltu julkaisu siirtyi koronapandemian vuoksi tämän vuoden tammikuulle. Tämä toi toisaalta lisäaikaa tekstin työstämiseen ja samalla syntyi idea kirjaan pohjautuvasta monologinäytelmästä, jonka Talvitie paljastaa saavan ensi-iltansa Rakastajat-teatterissa Porissa vuonna 2023.
Kirjassa kuullaan yhdentoista naisen kokemuksia ja ajatuksia elämästä, iästä ja tanssimisesta. Tanssilla on romaanissa myös metaforinen merkitys.
”Jokainen kirjassa esiintyvä henkilö on osannut tanssia muidenkin rytmiin, mutta löytänyt lopulta omansa.”
Teksti: Iina Saarinen
Kuvat: Jyri Pitkänen
