Luovan työn asialla

Me Kopiostossa mahdollistamme tekijänoikeuden suojaamien julkaisujen ja audiovisuaalisten teosten vaivattoman ja vastuullisen käytön. Samalla varmistamme, että luovan alan ammattilaiset saavat heille kuuluvat korvaukset teostensa käytöstä. Olemme Suomen luovaa alaa kattavimmin edustava tekijänoikeusjärjestö.

Lue lisää Kopiostosta

Ajankohtaista

Kopiointilupa helpottaa opetusta: Ota talteen infograafi!

Kopioston kopiointilupa helpottaa opetusta ja sallii monipuolisesti aineistojen kopioimisen ja jakamisen oppijoille. Kopiointiluvalla opettajilla on etäopetuksessa samat mahdollisuudet kopioida ja jakaa materiaaleja kuin lähiopetuksessakin.

Tuntemattomien tekijöiden listat vuoden 2019 tv-ohjelmista on julkaistu

Kopiosto maksaa vuosittain tekijänoikeuskorvauksia yli 10 000:lle televisio-ohjelmien tekijälle. Ohjelmille kertyy myös korvauksia, joita emme pysty maksamaan puutteellisten tekijätietojen vuoksi. Oletko etsimämme tekijä?

Suomen merkittävin mediataiteen palkinto taiteilija Jenna Sutelalle

Vuoden 2020 AVEK-palkinnon sai kansainvälisesti tunnettu taiteilija Jenna Sutela (s. 1983), joka tutkii taiteessaan tekoälyä ja lajien välistä vuorovaikutusta. Hän työskentelee monipuolisesti audiovisuaalisten teosten, veistosten ja esitysten parissa.

Kopiosto tilitti 9 miljoonaa euroa tekijänoikeuskorvauksia tv-ohjelmien tekijöille ja esittäjille

Tilitimme tällä viikolla 8,8 miljoonaa euroa tekijänoikeuskorvauksia audiovisuaalisten teosten oikeudenomistajille. Korvaukset on kerätty vuonna 2019 esitettyjen tv-ohjelmien käytöstä.

Lausunto selvityksestä kotimaisen audiovisuaalisen sisällöntuotannon rahoituspohjan vahvistamisen uusista mahdollisuuksista

Annoimme lausunnon selvityksestä kotimaisen audiovisuaalisen sisällöntuotannon rahoituspohjan vahvistamisen uusista mahdollisuuksista

Miten saan Kopiosto-korvauksia?

Antamalla Kopiostolle valtuuden hallinnoida tekijänoikeuksiasi voimme huolehtia eduistasi ja oikeuksistasi. Maksamme vuosittain miljoonia euroja tekijänoikeuskorvauksia suoraan tekijöille sekä jäsenjärjestöjemme kautta. Huolehdimme, että saat teostesi käytöstä sinulle kuuluvat korvaukset.

 

Av-tekijänoikeussopimus av-tekijöille

Kopiosto-valtakirja tekstin ja kuvan tekijöille

Tietoa av-korvauksista

Hanki meiltä lupa teosten käyttöön

Teosten kopiointiin ja käyttöön yrityksissä tai oppilaitoksissa tarvitaan yleensä teosten tekijöiden ja kustantajien lupa. Meiltä saat kattavan luvan useisiin teosten käyttötilanteisiin, oli kyse televisio-ohjelmista tai kuva- ja tekstiaineistoista. Lupien myynnistä kerätyt korvaukset mahdollistavat luovan alan ja ammattimaisen sisältötuotannon tulevaisuuden.

 

Luvat teosten käyttöön

Yritysten kopiointiluvat

Tv-ohjelmien opetuskäyttö

Kopiosto Uutiset -uutiskirje

Kopiosto Uutiset ilmestyy noin 10 kertaa vuodessa. Uutiskirjeessä esittelemme luovan alan tekijöitä ja kerromme ajankohtaisista Kopioston ja tekijänoikeusalan tapahtumista.

Tilaa Kopiosto Uutiset

Hauska tapa oppia tekijänoikeuksia!

Kopiraittila on tuottamamme ilmainen, pelillinen verkkomateriaali tekijänoikeuksien opettamisen ja oppimisen tueksi. Sivusto tarjoaa pelillistä materiaalia peruskoulun eri luokka-asteille, lukioille ja ammatilliseen koulutukseen sekä opettajille ja opettajankoulutukseen.

 

kopiraittila.fi

AVEK – Luovan työn tukija

Osanamme toimiva Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee monimuotoista av-kulttuuria tekijänoikeusvaroin. AVEKin tuella syntyy uusia dokumenttielokuvia, animaatioita ja lyhytelokuvia sekä mediataideteoksia.

Etusivu

Tuet ja hakuohjeet

AVEK tiedottaa -uutiskirje