Käsikirjoittaja ja ohjaaja Suvi Westiä motivoi tunne velvollisuudesta. ”Yleensä minulle tulee vahva tunne, eräänlainen näky tai visio tarinasta tai aiheesta, joka ei jätä rauhaan. Se ikään kuin pesiytyy sisälleni, kunnes saan sen ulos tarinan muodossa.”
Dokumenttielokuvan vaikuttavuustuottamisen tapahtumakokonaisuus DocPoint IMPACT järjestetään kolmatta kertaa keväällä 2020. Tapahtuman hankehaku on nyt auki elokuvantekijöille.
AVEK, Suomen elokuvasäätiö ja Kirkon mediasäätiö myöntävät tukea dokumenttielokuvan vaikuttavuustyöhön. Tuen avulla luodaan dokumenttielokuvien oheen vaikuttavuustyökampanja, jonka tarkoituksena on kehittää yhteiskunnallista keskustelua ja luoda eri toimijoiden välille verkostoja. Tukea saaneen Outouden laakso -elokuvan ohjaaja Iiris Härmä kertoo, minkälaista oli tehdä elokuvan avulla vaikuttavuustyötä.
Dokumenttielokuvien vaikuttavuustyön tuen saajat on valittu
AVEK, Suomen elokuvasäätiö ja Kirkon mediasäätiö ovat valinneet dokumenttielokuvan vaikuttavuustyön tuen saajat. Tukea sai kolme hanketta: John Websterin REDI (JW Documentaries), Joonas Berghällin Miehiä ja poikia (Oktober) sekä Elina Talvensaaren Neiti aika (Aamu). Yhteensä tukea myönnettiin 90 000 euroa.
Dokumenttielokuvien vaikuttavuustyöhön tukea: IMPACT-päivä avasi keskustelun
Jos elokuvalla haluaa muuttaa maailmaa, on yhteistyössä voimaa. Dokumenttielokuvien vaikuttavuustyötä rahoittavat AVEK, Suomen elokuvasäätiö ja Kirkon mediasäätiö aloittivat tänä vuonna yhteistyön DocPoint IMPACTin kanssa: vaikuttavuustuen saajat valitaan IMPACT-koulutukseen valituista tuotannoista. Elokuvahankkeet ja niiden kampanjat esittäytyivät 17.4. DocPoint IMPACT-päivässä.
Dokumenttielokuvahankkeet vuoden 2019 DocPoint IMPACT -työpajoihin on valittu
Suomen elokuvasäätiön, AVEKin ja Kirkon mediasäätiön vuosina 2017 ja 2018 jakama dokumenttielokuvan vaikuttavuustyötuki yhdistyy tänä vuonna DocPoint IMPACTiin. Rahoittajat tutustuvat DocPoint IMPACTiin valittuihin hankkeisiin IMPACT-päivänä 17.4., ja tekevät päätökset tuensaajista päivän aikana kuulemiensa pitchausten perusteella.
AVEK tiedottaa -uutiskirjeessä kerromme tukiemme hakuajoista ja tehdyistä päätöksistä. Jaamme myös ajankohtaisia av-alan kuulumisia ja tietoa tulevista tapahtumista.
Evästeiden käyttö sivustolla
Käytämme evästeitä parantaaksemme sivustomme käytettävyyttä. Valitsemalla “Hyväksy kaikki evästeet” annat meille luvan kerätä ja käyttää evästeitä sivuston kehittämiseen ja toimivuuden parantamiseen. Voit myös valita, mitä evästeitä sallit kohdasta “Valitse hyväksyttävät“. Osa evästeistä on sivustomme luotettavan ja turvallisen toiminnan kannalta välttämättömiä.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi navigoidessasi verkkosivustolla. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston perustoimintoja varten. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi.
Käytämme myös kolmansien osapuolien evästeitä, kuten Google Analytics -ohjelmaa, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, kuinka käytät tätä verkkosivustoa. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi vain suostumuksellasi. Sinulla on myös mahdollisuus poistaa nämä evästeet. Joidenkin näiden evästeiden poistaminen voi vaikuttaa käyttökokemukseen.
Keräämme evästeitä, jotta ymmärtäisimme paremmin, miten kävijät käyttävät sivustoamme ja millainen sisältö ja tekniset ratkaisut heitä palvelevat parhaiten. Kävijätietojen analysointi auttaa meitä kehittämään sivustoamme entistä palvelevammaksi.
Verkkosivumme tarvitsevat näitä evästeitä toimiakseen oikein. Ne mahdollistavat perustoimintoja, kuten lomakkeiden toiminnallisuuden ja palvelujen käyttämisen sisään kirjautuneena. Voit estää näiden evästeiden käytön selaimesi asetuksista. Huomaathan, että silloin sivustomme ei kaikilta osin toimi suunnitellusti.
Emme luovuta näitä evästetietoja Kopioston ulkopuolelle.
Nimi
Voimassa
Tarkoitus
CookieConsent
1 vuosi
Tallentaa käyttäjän evästesuostumuksen nykyiselle verkkotunnukselle.
rc::a
Toistaiseksi
Tätä evästettä käytetään ihmisten erottamiseen boteista. Tämä hyödyttää sivustoa mahdollistamalla oikeellisten raporttien laatimisen sivuston käytöstä.
rc::c
Istunnon ajan
Tätä evästettä käytetään ihmisten erottamiseen boteista
KäytössäEi käytössä
Näitä evästeitä asettavat mainonta- ja kohdistustyökalut. Evästeet keräävät kävijöistä tietoja, joiden avulla voimme kohdistaa markkinointia ja sisältöjä kävijöille myöhemmin myös oman sivustomme ulkopuolella. Voit nähdä mainoksia kolmansien osapuolien verkkosivuilla sen perusteella, miten olet toiminut sivuillamme tai mitkä asiat sinua ovat kiinnostaneet. Nämä evästeet eivät tallenna tunnistettavissa olevia henkilötietoja, mutta ne voivat tunnistaa selaimesi sekä laitteen, jolla olet verkossa.
Nimi
Voimassa
Tarkoitus
pll_language
1 vuosi
Tällä evästeellä määritetään vierailijan kielivalinta ja näytetään sivusto kyseisellä kielellä mahdollisuuksien mukaan.
KäytössäEi käytössä
Analytiikan evästeet auttavat meitä seuraamaan sivustomme kävijäliikennettä kuten esimerkiksi kävijämääriä, liikenteen lähteitä ja kävijöiden kulkua sivustolla. Tämän kautta kehitämme sisältöjämme sekä seuraamme viestintämme tehokkuutta.
Emme luovuta näitä tietoja Kopioston ulkopuolelle.
Nimi
Voimassa
Tarkoitus
_ga
2 vuotta
Rekisteröi yksilöllisen tunnuksen, jota käytetään tilastotietojen tuottamiseen siitä, miten vierailija käyttää sivustoa.
_gat
1 päivä
Google Analytics -palvelun käyttämä eväste, joka säätelee pyyntöjen esiintymistiheyttä.
_gid
1 päivä
Rekisteröi yksilöllisen tunnuksen, jota käytetään tilastotietojen tuottamiseen siitä, miten vierailija käyttää sivustoa.
KäytössäEi käytössä
Toiminnalliset evästeet auttavat suorittamaan tiettyjä toimintoja, kuten verkkosivuston sisällön jakamista sosiaalisen median alustoilla, palautteiden keräämistä ja muita kolmansien osapuolien ominaisuuksia. Nämä evästeet keräävät anonyymiä tietoa, joka auttaa meitä ymmärtämään miten verkkosivustoamme käytetään. Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia.
Emme luovuta näitä evästetietoja Kopioston ulkopuolelle.