Suvi West on saamelainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Hänet tunnetaan muun muassa ohjaamastaan Minä ja pikkusiskoni (Sparrooabbán, 2016) -dokumenttielokuvasta sekä esiintymisestään Märät säpikkäät (Njuoska bittut, 2012–2013) -tv-sarjassa, jota hän myös käsikirjoitti.
Westin ohjaama dokumenttielokuva Eatnameamet – Hiljainen taistelumme (Vaski Filmi) sai ensiesityksensä äskettäin DocPoint-elokuvafestivaalilla. AVEKin tukea saanut elokuva käsittelee Suomen harjoittamaa saamelaispolitiikkaa.
Teos sai alkunsa tarpeesta saada saamelaisten ääni kuuluviin. Noin 5–6 vuotta sitten West pani merkille muutoksen asenneilmapiirissä. Hän huomasi, etteivät edes korkeakoulutetut suomalaiset tienneet juuri mitään saamelaisista ja monien asenteet olivat vähätteleviä.
”Virheellistä tietoa tuli jatkuvasti somen lisäksi median kautta. Samalla saamelaisten tilanne muuttui tukalammaksi erilaisten lakien ja sopimuksien myötä”, West kertoo.
”Elokuvalla haluan tuoda esille Suomen valtion harjoittaman, saamelaisiin kohdistuvan kolonialismin ja ihmisoikeusloukkaukset, joista suomalaiset ovat täysin tietämättömiä. Toivon, että saisimme suomalaisista liittolaisia, jotka tukevat saamen kansan oikeutta olemassaoloon nyt ja tulevaisuudessa.”
West kokee elokuvan tekijänä vastuuta siitä, että tietyt tarinat tulevat kerrotuksi. Joidenkin tarinoiden kertominen voi kuitenkin olla raskas prosessi, ja hän sanoo jännittäneensä esimerkiksi Eatnameamet-elokuvan tekemistä. Tunne velvollisuudesta antaa toisaalta myös voimia tekemiseen.
”Minulla ei yksinkertaisesti ollut muuta vaihtoehtoa kuin alkaa taltioida tapahtumia. Uskon, että ilman elokuvan tekemistä oloni olisi ollut sietämättömän ahdistunut ja epätoivoinen”, West kuvaa dokumentaarin syntyhetkiä.
Teoksen kuvasi Westin puoliso, kuvaajana, ohjaajana ja leikkaajana työskentelevä Anssi Kömi. Elokuvan tekemisessä meni vuosia, ja mukana matkassa oli koko perhe – kirjaimellisesti.
”Elokuvan perässä muutimme aina tarvittaessa koko perheen kanssa pohjoiseen. Pienet lapsemme kulkivat mukana kuvausmatkoilla. Lastenhoitokuvioiden järjestäminen oli aina oma show. Takakontissa oli usein kamerakaluston lisäksi lastenvaunut”, West kuvailee.
Elokuva-alalla on opittavaa kulttuurisensitiivisyydestä
West on tehnyt sekä fiktiota että dokumenttielokuvia, joista jälkimmäinen on viime aikoina tuntunut luontevammalta. Hän kokee, että dokumenttielokuvilla on myös enemmän painoarvoa totuuden esille tuomisessa.
”Jos olisin kertonut Eatnameamet-elokuvan fiktiona, olisi helpompi leimata kolonialismi mielikuvituksen tuotteeksi. Nyt kun näytämme oikeita poliittisia tilanteita ja tapahtumia, ei voi enää sanoa, etteikö se mitä tapahtuisi saamelaisille Suomessa juuri nyt, olisi totta”, West toteaa.
Hän kuitenkin kaipaa myös komedian ja kevyempien aiheiden pariin. West käsikirjoitti yhdessä Anne-Kirsti Aikion, Veera Ikosen ja Paula Norosen kanssa suosittua Märät säpikkäät -viihde- ja komediasarjaa, jossa West ja Aikio esiintyivät pääosissa. Ohjelmassa rikottiin saamelaisiin liittyviä stereotypioita, naureskeltiin sekä suomalaisille että saamelaisille ja parodioitiin esimerkiksi musiikkivideoita. Sarjasta tehtiin kaksi tuotantokautta vuosina 2012–2013.
”Komediaa tehdessäni elämäni on ollut hauskaa, ja ne ovat olleet vapaita hetkiä syvistä ajatuksista. Tämä siitäkin huolimatta, että komedian tekeminen on myös raskasta, vaativaa, kovaa työtä ja onnistumisen paineet ovat yhtäläiset”, West kuvailee.
Dokumenttielokuvissa tunne velvollisuudesta yhteisön tarinoiden kertomiseksi on kuitenkin ollut ajoittain raskasta, ja niiden tekemiseen liittyy ylipäätään monia eettisiä kysymyksiä. Esimerkiksi Eatnameamet-elokuvan kohdalla hän on pohtinut, kuinka saamelaiskatsojien hyvinvointi voidaan varmistaa ja kuinka välttää kolonialistisien mallien toistaminen omassa työssä.
”Jokainen teos saamelaisista vaikuttaa stereotypioihin ja ennakkoluuloihin. Myös positiivinen, hyvää tarkoittava teos voi kääntyä negatiiviseksi ennakkoluuloksi”, West painottaa ja kertoo miettivänsä usein teoksiinsa liittyen omaa vastuutaan elokuvien tekijänä.
Aiheesta riippuen yhteiskunnallisen vastuun kysymykset saattavat olla elokuvan tekemisen keskiössä. Erityisesti valtaväestöön kuuluvien tekijöiden tulisi olla herkkänä vähemmistöjen suhteen, pyrkiä kyseenalaistamaan oma etuoikeus tarinankertojana ja pohtia omia motiivejaan. Voi esimerkiksi kysyä, tekeekö teosta itsensä vuoksi vai muiden hyväksi ja onko itse oikea ihminen kertomaan tietyn tarinan.
”Alkuperäiskansojen tarinoita ovat kertoneet pääasiassa muut kuin alkuperäiskansat itse.”
West kritisoi sitä, miten vähän Suomessa ja muissa Pohjoismaissa erilaiset elokuva-alan toimijat, kuten rahoittajat, levittäjät, elokuvafestivaalit ja tuotantoyhtiöt, ottavat kulttuurisensitiivisyyden toiminnassaan huomioon. Hänen mukaansa alalle tarvitaan virallisen saamelaiselokuvatahon muotoilema ohjeistus saamelaiskulttuurin kuvaamiseen, jonka Norjassa sijaitseva International Sámi Film Institute onkin pian julkaisemassa.
Suomalaiseen elokuvantekijöiden kenttään ei ole myöskään ollut helppoa sopeutua. West kokee, että hänet ja hänen teoksensa nähdään elokuva-alalla usein ensisijaisesti etnisyyden kautta sen sijaan, että tarkastelun keskiössä olisivat esimerkiksi ammatilliset ja osaamiseen liittyvät kysymykset.
”Saan todella paljon kyselyitä kollegoilta ja tuotantoyhtiöiltä, joissa minua pyydetään konsultoimaan saamelaisuudesta, yleensä ilmaiseksi. Myös mediassa olisi kiva saada puhua enemmän elokuvista ja tekijyydestä kuin vastailla yleissivistäviin kysymyksiin esimerkiksi saamen kielestä”, West toteaa.
Erilaisia teoksia ja tekijöitä tarvitaan
Koronatilanne on vaikeuttanut koko elokuva-alan tilannetta. Uuden tekeminen on hankalaa. West ei voi lähteä Saamenmaalle kuvaamaan kehitteillä olevaa uutta elokuvaansa, koska pohjoiseen matkustaminen Etelä-Suomen vaikeasta koronatilanteesta tuntuu vastuuttomalta.
Eatnameamet – Hiljainen taistelumme menestyi DocPoint-festivaalilla ja myi verkkonäytöksensä loppuun, mutta laajemman levityksen suhteen tilanne on vielä epävarma. Teatteriensi-ilta järjestetään 12.3., jos elokuvateattereihin kohdistuvat rajoitukset helpottavat.
”Mikäli emme saa elokuvaa pian teattereihin, voi olla, että elokuvateatterilevitys jää kokonaan tekemättä, mikä olisi viiden vuoden työn kannalta äärimmäisen suuri häviö ja sillä olisi suuria vaikutuksia elokuvan leviämisen, näkyvyyden ja vaikuttavuuden kannalta”, West harmittelee.
Elokuvan ympärille on rakennettu vaikuttavuuskampanjaa, jota tuottaa toimittaja ja kulttuurivaikuttaja Emmi Nuorgam. Westin mukaan kaiken taiteen ei tarvitse tähdätä yhteiskunnalliseen muutokseen, mutta sellaisista lähtökohdista kumpuavia teoksia tulisi pitää arvossa. Hän peräänkuuluttaa tilaa erilaisille teoksille ja tekijöille, kuten erilaisista koulutustaustoista ponnistaville taiteilijoille.
”Tarvitaan teoksia, joita eivät ymmärrä kuin taiteen asiantuntijat, mutta myös teoksia, jotka avautuvat suurelle massalle. En ymmärrä vähättelyä puolin ja toisin, mutta kai se kuuluu jollain tavalla taiteilijan elämään – siihen, että taiteella on todella vaikea elää ja kilpailu on aivan liian kovaa”, West pohtii.
AVEKin tuella hän näkee olevan sekä taloudellista että symbolista arvoa. Ilman tukea elokuvien tekeminen olisi hankalaa, sillä tekijät työskentelevät jo nyt pienten budjettien puitteissa.
”Lisäksi tekijät arvostavat AVEKin lähtökohtia ammattimaisen työskentelyn tukemiseen, joten jos saat AVEKin tuen, se on merkki siitä, että hanke on ammatillisesta näkökulmasta laadukas.”
Teksti: Iina Saarinen
Kuvat: Riitta Supperi