Elokuvantekijä ja valokuvataiteilija Joel Karppanen. Kuva: Riitta Supperi
Kerro Ruokalähetin päiväkirja -teosprojektistasi.
Elokuvani kertoo ruokaläheteistä, aikamme proletaareista. Kun tehtaat ja työväentalot ovat hiljalleen tyhjentyneet, Woltin kaltaiset alustatalouden yhtiöt ovat kasvaneet hurjaa vauhtia. Muutoksen myötä Suomeen on syntynyt suurimmaksi osaksi nuorista maahanmuuttajamiehistä koostuva uusi työväenluokka, joka raataa pienellä palkalla olemattomin työehdoin.
Elokuvan lukuisat kuriirit asuvat ja työskentelevät eri puolella läntistä maailmaa. He muodostavat komposiittihahmon, jossa yhdestä tulee tuhat, tuhannesta yksi; nykypäivän individualismi rinnastuu työväenliikkeen kollektiiviseen menneisyyteen. Lähettien autoihin ja niiden ulkopuolelle asennettujen kameroiden kautta avautuu melankolis-euforinen kaupunkisinfonia hyvinvointivaltioiden reunamilta
Keskeisin kysymykseni kuuluu: mitä on moderni työväenluokka, mitä on elokuva ja mikä niitä yhdistää?
Miten lähestyt taiteellista prosessia, kun ryhdyt työstämään teoksiasi – miten päädyit aiheen pariin?
Työskentelyäni leimaa pitkäjänteisyys, henkilökohtaisuus, yhteiskunnallisuus, huolellinen taustatyön tekeminen ja itsereflektiivisyys. Olen tehnyt aiheesta jo valokuvasarjan, jossa kuvasin vuoden ajan tšekkiläistä ruokalähettiä Krystofia. Yhteistyömme perustui vastavuoroisuuteen. Osana prosessia työskentelin Krystofin sijaisena: kuskasin ruokaa kuukauden ajan ja lahjoitin tienestit hänelle, jotta hän saisi puolestaan keskittyä omaan taiteeseensa. Kirjoitin myös alustataloutta laajemmin käsittelevän esseen, joka julkaistiin Long Playssa kesäkuussa 2023.
Pohjimmiltani teen tätä elokuvaa duunari-isovanhemmilleni. He muuttivat Ruotsiin 70-luvulla ja tekivät pätkätöitä siivoamalla muun muassa Tukholman metroja. Tämä elokuva on oodi heille ja samalla elegia vasemmistolle, joka ei ole kyennyt täyttämään vaatimuksia muuttuvassa maailmassa.
Mikä on ammatillinen taustasi? Miten olet päätynyt elokuvien tekemisen pariin?
Tein ensimmäiset lyhytelokuvani kavereiden kanssa 14-vuotiaana. Peruskoulun jälkeen suoritin media-alan perustutkinnon ja päädyin hetkeksi av-alan yrittäjäksi. Ohjasin mainos- ja musiikkivideoita ja kuvasin sanomalehtiin. Viimeiset kahdeksan vuotta olen työskennellyt vapaana taiteilijana keskittyen pääasiassa pitkien dokumentaaristen valokuvasarjojen luomiseen. Teoksiani on ollut esillä lukuisissa soolo- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Myös elokuva on kulkenut rinnalla koko ajan, kun olen tehnyt kokeellisia esseefilmejä ja kirjoittanut elokuvakritiikkejä. Tällä hetkellä toimin myös Oulun musiikkivideofestivaalien taiteellisena johtajana.
Miksi päätit hakea Kehittämö-ohjelmaan?
En ole käynyt maineikkaita elokuvakouluja, vaan tulen alalle hieman ulkopuolisena. Hain Kehittämöön luodakseni hedelmällisiä, kestäviä ja inspiroivia uusia ammatillisia suhteita. Elokuvaideani on vahva, mutta en pysty tekemään sitä yksin enkä pelkästään media- ja kuvataiteen rahoituskanavilla. Vaikka olen tehnyt aiheesta jo näyttelyn, käyttämättä on valtavasti elokuvallista potentiaalia. Uskon, että elokuvalla on mahdollista luoda vieläkin syvempi yhteiskunnallinen analyysi sekä tavoittaa laajempi katsojakunta. Aihe on ajankohtainen ja universaali, joten teoksen levitys- ja rahoituspotentiaali on myös kansainvälinen.
Minkälaisia asioita haluat erityisesti kehittää ohjelman aikana?
Haluan hioa elokuvallista ääntäni, etsiä tuoreita näkökulmia ja oppia uusia työtapoja. Konkretian tasolla tavoitteeni on löytää elokuvani ydin, sen emotionaalinen sielu – ja tapa tuoda se valkokankaalle parhaimmalla tavalla. Kuvaamme ja leikkaamme elokuvasta demon, jolla pyrimme osoittamaan idean toimivuuden jatkorahoitusta ja kansainvälisiä yhteistyökumppaneita silmällä pitäen.
Minkälaiset elokuvat, muut taiteen muodot tai elokuvan tekijät inspiroivat omaa työskentelyäsi?
Uskon, että taiteen radikaalein poliittinen potentiaali piilee ennen kaikkea muodossa. Praktiikkani on godardilaista: montaasi on kallio, jolle elokuva rakentuu. Taiteellisten tekniikoiden on oltava kontekstiin sopivia. Valitsemani muoto on kokeellinen, sillä perinteiset kerrontatavat ovat porvarillisia ja siksi sopimattomia kertomaan tätä tarinaa proletariaatista. Keskeisiä vaikuttimiani ovat muun muassa Chantal Akermanin ja Michael Snow’n käsitykset ajasta ja tilasta, iranilaisen elokuvan uusi aalto sekä Kevin Jerome Eversonin luokkaa ja työtä tarkastelevat elokuvat Park Lanes ja Erie. Näiden lisäksi minua inspiroivat esimerkiksi Harvardin yliopiston tutkimusyksikkö Sensory Ethnography Labin, ohjaaja Jonathan Glazerin ja elokuvantekijäkaksikko Jean-Marie Straubin ja Danièle Huilletin elokuvat – viihteellisempiä amerikkalaisia kaahailuleffoja unohtamatta! Inspiraatiota saan myös musiikista, valokuvista, kuvataiteesta ja kirjallisuudesta.
Minkälainen rooli on mielestäsi eri tahojen yhteistyöllä elokuvien tekemisessä – millaisena esimerkiksi näet tuottajan ja ohjaajan välisen yhteistyön merkityksen?
Olen toistaiseksi tehnyt elokuvani käytännössä yksin ja esittänyt niitä lähinnä kuvataiteen kontekstissa gallerioissa ja museoissa. Elokuva-alan logiikka on erilainen ja yhteistyöllä on huomattavasti suurempi merkitys. Tuottaja on ajatuksiani sparraava tukipilari, ihminen, joka kannustaa unelmoimaan mutta osaa myös tarpeen vaatiessa palauttaa maan pinnalle. Olen onnellinen ja suorastaan hämmentynyt, kun minun ei tarvitse tällä kertaa tehdä kaikkea itse. Kun kaikki käytännön säätäminen ja rahoituksen hakeminen ei ole vastuullani, vapautuu tilaa taiteelliselle ajattelulle.
Joel Karppanen työstää Kehittämössä Ruokalähetin päiväkirja -dokumenttielokuvaa, jonka tuottaa Pasi Hakkio Wacky Tie Filmsistä.
Kehittämö on AVEKin ja Suomen Kulttuurirahaston uusi kehittämisohjelma, jonka tavoitteena on vahvistaa sukupolvensa lahjakkaimpien tekijöiden omaäänisyyttä ja synnyttää uusia, korkeatasoisia audiovisuaalisia teoksia. Ohjelmaan valitut tekijät saavat teostensa kehittämiseksi 55 000 €:n tuen sekä henkilökohtaista mentorointia alan kansainvälisiltä huippuammattilaisilta.
Ohjelman mahdollistaa Suomen Kulttuurirahaston taloudellinen tuki. Ohjelma rahoitetaan puoliksi Suomen Kulttuurirahaston tuella ja puoliksi AVEKin yksityisen kopioinnin hyvityksestä tulevilla tekijänoikeusvaroilla.
