Elokuvantekijä Iiti Yli-Harja. Kuva: Riitta Supperi.
Tärkeintä on, että elokuva herättää tunteita. Tähän Iiti Yli-Harja pyrkii joka kerta, kun hän ryhtyy luomaan uutta elokuvaa. Hän sanoo olevansa unelmatyössään, joka tarjoaa loputtomasti vaihtelua:
”Rakastan ideointia, käsikirjoittamista ja kaikenlaista käsillä tekemistä.”
Dokumentissa Yli-Harjaa kiehtoo kontrolloimattomuus: yleensä äänimateriaali on sellaista, jota hän ei ole itse keksinyt. Ilman kameraa tallennetut keskustelut ovat intiimejä ja säilyvät anonyymeinä. Dokumentaarinen aineisto toimii aihiona tarinalle, joka saa visuaalisen muodon animaatiossa.
Animaatiosta tekevät kiinnostavan mielikuvituksen voima ja omaehtoinen työskentelytapa. Yli-Harja hyödyntää stop motion -tekniikkaa, jossa nukkehahmoja ja muita esineitä liikutetaan pienin askelin ja jokainen muutos kuvataan videolle ruutu kerrallaan.
Yli-Harjan mielestä stop motion -animaatio mahdollistaa luovan kokeilun ihan eri tavalla livekuvaan verrattuna.
”Vaikkapa elokuvani Blush – An Extrarordinary Voyage kaltaisen avaruusmaailman voi luoda itse omassa rauhassa ja huomattavasti pienemmällä budjetilla kuin jos sen toteuttaisi livenä.”
Dokumentaarisuuden ja animaation yhdistäminen kiinnostaa Yli-Harjaa. Hän kuvailee tekevänsä performatiivista dokumenttia, koska tarina kulkee hänen käsiensä kautta uudelleen näyteltynä.
”Minua inspiroi se, miten fiktiivisen animaation saa valjastettua dokumentin käyttöön. Stop motion -tekniikalla voin esimerkiksi korostaa dokkaripäähenkilön tunnetta tai kokemusta, jolloin lopputuloksena on subjektiivinen ja ehkä vähän överi versio totuudesta.”
Nukkeanimaation maailma kahmaisee taiteilijan mukaansa
Vartin pituinen lyhytelokuva ei synny hetkessä: nukkien ja lavasteiden tekoon vierähtää usein pari kuukautta ja elokuvan kuvaaminen nielaisee helposti 50 kuvauspäivää. Oma aikansa kuluu dokumentin äänityksiin, käsikirjoittamiseen, musiikin työstämiseen ja jälkituotantoon.
”Stop motionin tekeminen on superhidasta mutta tosi hauskaa. Kuvaamisessa en koe olevani kovinkaan kärsivällinen, mutta ehkä juuri siitä muodostuu minulle tyypillinen suurpiirteinen ja rosoinen tyyli. Usein elokuvissani on hässäkkä tai kaaos meneillään”, Yli-Harja naurahtaa.
Alun perin Yli-Harja viehättyi stop motion -animaation tekemisestä animaatiotaiteilija Marjut Rimmisen kurssilla. Sittemmin inspiraatio on kanavoitunut Yli-Harjan käsissä lyhytelokuviksi, joita yhdistää inhimillisyys ja epätäydellisyys.
Yli-Harjaa puhuttelee myös kokeileva ja ylimalkainen estetiikka. Esimerkkinä tästä elokuvantekijä mainitsee Emily Hoffmanin ja Ariel Noltimier Straussin The Emily & Ariel Show’n, joka yhdistelee oivaltavasti livekuvaa ja nukkeanimaatiota.
Haluan vaalia virheitä, jotta hauskuus ja uteliaisuus säilyvät elokuvien tekemisessä.
Omassa työssään Yli-Harja nauttii etenkin rakentamisvaiheesta, kun hän saa näpertää nukkeja ja lavasteita omin käsin. Hän kutsuu tätä rikastuttavaksi vaiheeksi, koska usein mieleen pulpahtaa vielä uusia ideoita käsikirjoitusta varten.
”Pyrin hyödyntämään dokumentaarisuuden hengessä mahdollisimman autenttista materiaalia. Esimerkiksi Kaikki äitini puhelut -elokuvaan löysin sopivia lavasteita äitini luota.”
Blushia varten puolestaan Yli-Harjan lavastajasisko Alli Sillanpää bongasi yrityksen, jossa ihmiset saavat luvan kanssa purkaa raivoaan hajottamalla tavaroita. Elektroniikkaromu sopi täydellisesti avaruusaluksen rakentamiseen.
Sattumanvaraisuus ja kokeilunhalu motivoivat uuden äärellä
Viime vuosien aikana Yli-Harja on löytänyt oman äänensä elokuvantekijänä ja noussut samalla yhdeksi Suomen merkittävimmistä animaatio-ohjaajista. Hänen lyhytelokuvissaan näkyy runsaus sekä hahmojen dialogissa että visuaalisissa elementeissä.
”Pyrin joka kerta siihen, että tarina ei typistyisi vain yhteen näkökulmaan tai ongelmaan. Haluan näyttää ihmisen ja elämän mahdollisimman kokonaisena”, Yli-Harja pohtii ja lisää:
”Uppoudun elokuvan maailmaan aina täysillä. Jos teen vaikka iloista tai surullista kohtausta, olen tosi vahvasti tunteessa läsnä. Annan paljon itsestäni elokuvalle ja sen tekemiselle.”
Yli-Harjalle on tärkeää, ettei dokumentaarinen animaatio ole etukäteen liian suunniteltu. Tapahtuuhan todellisessa elämässä yleensä jotain yllättävää. Siksi hän käytti uusimmassa elokuvassaan Täällä haisee hiiri luonnon elementtejä, kuten vettä ja tulta, joita ei voi hallita täysin.
Kokeilunhalu inspiroi elokuvantekijää. Yli-Harja testaa mielellään asioita, joita hän ei vielä osaa. Nyt työn alla olevassa projektissa hän hyödyntää ensimmäistä kertaa piksillaatiota, jossa näyttelijät ovat kuin eläviä nukkeja ja heitä kuvataan stop motionin tapaan.
”Pidän siitä, että kaikki ei ole ihan varmaa. Muuten lopputulos voisi olla liian tylsä. Jos tekisin vain samanlaista koko ajan, tulisin siinä tosi hyväksi, mutta mitään sattumanvaraista ei tapahtuisi. Haluan vaalia virheitä, jotta hauskuus ja uteliaisuus säilyvät elokuvien tekemisessä.”
Tuorein animaatioelokuva syntyi yhdessä oman puolison kanssa
Kun Yli-Harja oli 6-vuotias, hän sai käsiinsä Äänirosvo-kuunnelman. Se on eräänlainen kauhukertomus Olavinlinnassa asustavien hiirien seikkailuista. Pikkutyttöön tarina teki suuren vaikutuksen kidutuskohtauksineen, jotka tuntuivat karmivilta ja jännittäviltä.
”Rakastin kuunnelmaa yli kaiken ja opettelin sen sanasta sanaan ulkoa.”
Kului pari vuosikymmentä, kunnes Yli-Harja tapasi nykyisen puolisonsa Pekka Härkösen. Muuttopäivän hulinassa kuunnelmakasetti löytyi uudestaan. Kävi ilmi, että yllättäen juuri Härkösen vanhemmat olivat tehneet kuunnelman aikoinaan omakustanteena.
Täällä haisee hiiri / Iiti Yli-Harja, Illume, 2024
Idea lyhytelokuvasta alkoi piirtyä Yli-Harjan päässä. Täällä haisee hiiri -elokuvasta tuli hänen tähän mennessä henkilökohtaisin työnsä. Se kertoo itsensä löytämisestä uudelleen eron jälkeen. Yli-Harja näkee, että seikkailumieli voi puskea pintaan yllättäen myös tällaisina epävarmoina hetkinä.
”Tuntui aika hurjalta työstää näin omakohtaista aihetta. Toisaalta on myös tervettä olla välillä toisella puolella, jotta tietää paremmin, millainen prosessi elokuvan tekeminen on päähenkilölle.”
Yli-Harja ja Härkönen rakensivat, lavastivat ja kuvasivat elokuvaa tiiviisti yhteistyössä. Yhdessä tekeminen vaati jatkuvaa kommunikointia mutta hiottu lopputulos palkitsi. Alkuvuodesta 2024 Täällä haisee hiiri sai ensi-iltansa DocPointissa.
”Oman puolison kanssa työskentely on aina tosi antoisaa ja hauskaa. Vaikka onhan se omanlaisensa parisuhdetesti, kun olimme 50 päivää pimeässä huoneessa kahdestaan ja animoimme itseämme kauhuelokuvan tunnelmissa”, Yli-Harja hymähtää.
Taloudellinen tuki mahdollistaa täysipäiväisen työn taiteilijana
Tänä vuonna Yli-Harja työstää ensimmäistä pitkää stop motion -elokuvaansa. Hän on äänittänyt vanhemman pariskunnan keskusteluja, jotka tiivistyvät viikon Teneriffan-matkaksi. Kun mystinen ilmastokatastrofi sulkee ihmiset sisätiloihin, parisuhdekriisi eskaloituu hotellihuoneessa.
Yli-Harjalla on elokuvan käsikirjoitusta ja kehittämistä varten Taiteen edistämiskeskuksen vuoden mittainen taiteilija-apuraha. Pidempi apuraha tuo jatkuvuutta ja rauhaa tekemiseen. Projekti työllistää häntä vielä useamman vuoden.
Lisäksi Yli-Harja sai viime syksynä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla AVEKin rahoittaman Moving People and Images -palkinnon. Siihen kuuluu nyt tekeillä olevan pitkän elokuvan mentorointia. Elokuvantekijä Mikko Myllylahti auttaa Yli-Harjaa käsikirjoituksessa.
”Mentorointi on todella arvokas palkinto. On hyödyllistä saada käsikirjoitusvaiheeseen ulkopuolelta ajatuksia ja vinkkejä.”
AVEK on tukenut myös Yli-Harjan lyhytanimaatioita Blush ja Täällä haisee hiiri. Käsikirjoitus- ja tuotantotuet ovat olleet pääasiallisia tulonlähteitä elokuvien työstämisen aikana. Ilman niitä elokuvat eivät olisi syntyneet.
”Apurahat ja tuet ovat korvaamattomia. Niiden ansiosta elokuvan tekemiseen voi keskittyä täysipäiväisesti, eikä vain harrastaa sitä muun ohessa. Kun ajan ja energian voi käyttää kokonaan elokuvaan, lopputuloksesta tulee merkittävästi parempi ja oma jaksaminen säilyy hyvänä.”
Intensiivinen työ dokumentaarisen animaation parissa on kannattanut. Vuonna 2023 Yli-Harja voitti parhaan lyhytelokuvan Jussi-palkinnon elokuvallaan Kaikki äitini puhelut ja Tampereen elokuvajuhlilla Risto Jarva -palkinnon elokuvallaan Blush – An Extraordinary Voyage.
”Olen tosi onnellinen siitä, että elokuvat ovat koskettaneet ihmisiä. Palkinnot ovat olleet häkellyttäviä ja antaneet itseluottamusta tekemiseen. On myös siistiä, että aika marginaalinen nukkeanimaatiodokkari on saanut tällaista huomiota”, Yli-Harja iloitsee.
Teksti: Nelli Leppänen
