Uusi elokuvantekijä: hae mukaan AVEKin verkostoitumishankkeeseen!
Haluamme edistää uusien elokuvantekijöiden ja tuotantoyhtiöiden verkostoitumista. Etsimme sellaisia uusia tekijöitä, joiden on ollut vaikea verkostoitua elokuva-alalla Suomessa ja löytää teosideoilleen sopivaa tuotantoyhtiötä.
Huhtikuun tuetuissa teoksissa seurataan e-urheilijoita ja kodittoman kissan elämää
Huhtikuussa myönsimme 19 hankkeelle tukea yhteensä 180 590 €. Tukea saivat muun muassa monille alustoille levittäytyvä dokumentaarinen teos e-urheilijoista sekä kokeellinen lyhytelokuva kodittoman kissan elämästä.
Maaliskuun tuetuissa teoksissa käsitellään koulukiusaamista ja ihmistä ilmastokriisissä
Myönsimme maaliskuussa yhteensä 185 700 € tukea 24 hankkeelle. Tuettujen teosten joukossa ovat Salla Sorrin ja Eva-Maria Koskisen koulukiusaamista käsittelevä lyhytelokuva sekä taiteilijaduo IC-98:n animaatio ihmisen ja luonnon eriytymisestä.
Aalto Studios Open Call 2021 yhdessä AVEKin kanssa
Aalto Studios Open Call -hankkeessa etsitään audiovisuaalisen ja pelialan tuotantoja, jotka luovat uutta ja mielenkiintoista sisältöä Aalto Studiosin erikoisteknologioita hyödyntämällä. Open Call -projektilta edellytämme näkemystä siitä, millaiseen uudenlaiseen sisältöön pyritään ja mitä teknologiaa käyttäen.
Jonna Kinalta teos Berliinin elokuvajuhlille jo toistamiseen
Berliinin elokuvajuhlien kokeelliseen Forum Expanded -sarjaan on jälleen valittu kuvataiteilija Jonna Kinan teos. After Life followed by Red Impasto Jar -nimisessä kaksiosaisessa teoksessa käsitellään tuonpuoleista muinaishautojen arkeologisten ja laittomien kaivausten kautta.
Vuonna 2020 AVEK jakoi 3,4 miljoonaa euroa: elokuvatukien hakemusmäärät nousussa
Koronapandemiasta huolimatta tukia on pystytty jakamaan normaalisti, ja hakemusmäärät ovat kasvaneet 17 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Tuen hakemista on kehitetty vuorovaikutteisempaan ja tasa-arvoisempaan suuntaan.
Podcast: Elokuvien vaikuttavuustyö – onko oppirahat jo maksettu?
Millaista on elokuvien vaikuttavuustyö, miksi sitä tehdään ja miten tekeminen on viime vuosina Suomessa kehittynyt? Neljännessä podcast-jaksossamme tuotantoneuvoja Mikko Peltosen keskustelukumppanina on vaikuttavuustuottaja Sini Hormio.
Podcastimme toisessa jaksossa aiheena on kirjan kirjoittamisen ja elokuvakäsikirjoittamisen erot. AVEKin johtajan Ulla Simosen kanssa keskustelemassa ovat elokuvaohjaaja ja esikoiskirjailija Reetta Aalto sekä elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja, dramaturgi ja kirjailija Jan Forsström.
Korona-ajassa kaipasimme AVEKissa keskustelua audiovisuaalisen alan kanssa, jotta emme jäisi tyhjiöön, tai pahempaa – umpioon. AVEKlaiset kutsuvat kiinnostavia tekijöitä keskustelemaan ajassa liikkuvista aiheista.
AVEK tiedottaa -uutiskirjeessä kerromme tukiemme hakuajoista ja tehdyistä päätöksistä. Jaamme myös ajankohtaisia av-alan kuulumisia ja tietoa tulevista tapahtumista.
Evästeiden käyttö sivustolla
Käytämme evästeitä parantaaksemme sivustomme käytettävyyttä. Valitsemalla “Hyväksy kaikki evästeet” annat meille luvan kerätä ja käyttää evästeitä sivuston kehittämiseen ja toimivuuden parantamiseen. Voit myös valita, mitä evästeitä sallit kohdasta “Valitse hyväksyttävät“. Osa evästeistä on sivustomme luotettavan ja turvallisen toiminnan kannalta välttämättömiä.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi navigoidessasi verkkosivustolla. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston perustoimintoja varten. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi.
Käytämme myös kolmansien osapuolien evästeitä, kuten Google Analytics -ohjelmaa, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, kuinka käytät tätä verkkosivustoa. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi vain suostumuksellasi. Sinulla on myös mahdollisuus poistaa nämä evästeet. Joidenkin näiden evästeiden poistaminen voi vaikuttaa käyttökokemukseen.
Keräämme evästeitä, jotta ymmärtäisimme paremmin, miten kävijät käyttävät sivustoamme ja millainen sisältö ja tekniset ratkaisut heitä palvelevat parhaiten. Kävijätietojen analysointi auttaa meitä kehittämään sivustoamme entistä palvelevammaksi.
Verkkosivumme tarvitsevat näitä evästeitä toimiakseen oikein. Ne mahdollistavat perustoimintoja, kuten lomakkeiden toiminnallisuuden ja palvelujen käyttämisen sisään kirjautuneena. Voit estää näiden evästeiden käytön selaimesi asetuksista. Huomaathan, että silloin sivustomme ei kaikilta osin toimi suunnitellusti.
Emme luovuta näitä evästetietoja Kopioston ulkopuolelle.
Nimi
Voimassa
Tarkoitus
CookieConsent
1 vuosi
Tallentaa käyttäjän evästesuostumuksen nykyiselle verkkotunnukselle.
rc::a
Toistaiseksi
Tätä evästettä käytetään ihmisten erottamiseen boteista. Tämä hyödyttää sivustoa mahdollistamalla oikeellisten raporttien laatimisen sivuston käytöstä.
rc::c
Istunnon ajan
Tätä evästettä käytetään ihmisten erottamiseen boteista
KäytössäEi käytössä
Näitä evästeitä asettavat mainonta- ja kohdistustyökalut. Evästeet keräävät kävijöistä tietoja, joiden avulla voimme kohdistaa markkinointia ja sisältöjä kävijöille myöhemmin myös oman sivustomme ulkopuolella. Voit nähdä mainoksia kolmansien osapuolien verkkosivuilla sen perusteella, miten olet toiminut sivuillamme tai mitkä asiat sinua ovat kiinnostaneet. Nämä evästeet eivät tallenna tunnistettavissa olevia henkilötietoja, mutta ne voivat tunnistaa selaimesi sekä laitteen, jolla olet verkossa.
Nimi
Voimassa
Tarkoitus
pll_language
1 vuosi
Tällä evästeellä määritetään vierailijan kielivalinta ja näytetään sivusto kyseisellä kielellä mahdollisuuksien mukaan.
KäytössäEi käytössä
Analytiikan evästeet auttavat meitä seuraamaan sivustomme kävijäliikennettä kuten esimerkiksi kävijämääriä, liikenteen lähteitä ja kävijöiden kulkua sivustolla. Tämän kautta kehitämme sisältöjämme sekä seuraamme viestintämme tehokkuutta.
Emme luovuta näitä tietoja Kopioston ulkopuolelle.
Nimi
Voimassa
Tarkoitus
_ga
2 vuotta
Rekisteröi yksilöllisen tunnuksen, jota käytetään tilastotietojen tuottamiseen siitä, miten vierailija käyttää sivustoa.
_gat
1 päivä
Google Analytics -palvelun käyttämä eväste, joka säätelee pyyntöjen esiintymistiheyttä.
_gid
1 päivä
Rekisteröi yksilöllisen tunnuksen, jota käytetään tilastotietojen tuottamiseen siitä, miten vierailija käyttää sivustoa.
KäytössäEi käytössä
Toiminnalliset evästeet auttavat suorittamaan tiettyjä toimintoja, kuten verkkosivuston sisällön jakamista sosiaalisen median alustoilla, palautteiden keräämistä ja muita kolmansien osapuolien ominaisuuksia. Nämä evästeet keräävät anonyymiä tietoa, joka auttaa meitä ymmärtämään miten verkkosivustoamme käytetään. Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia.
Emme luovuta näitä evästetietoja Kopioston ulkopuolelle.