Haluatko olla mukana edistämässä luovaa alaa ja tekijänoikeuksien yhteishallinnointia? Haemme nyt lakiasiainjohtajaa vastaamaan yhdessä johtamasi lakitiimin kanssa monenlaisista tekijänoikeuteen, lisensiointiin ja valtuuksiin liittyvistä asioista ja myös näihin liittyvistä jäsenten ja asiakkaiden tiedusteluista ja koulutustarpeista.
Lainsäädännön valuviat korjattava: tekijöille turvattava oikeus päättää teostensa käytöstä digipalveluissa
Kulttuurisisällön käyttö digialustoilla kasvaa, mutta yhä pienempi osa tuloista päätyy luovan työn tekijöille. Kesän SuomiAreenassa tekijät vaativat päättäjiltä tiukempia toimia, jotta teosten digikäytöstä voisi ansaita elantoa nyt ja tulevaisuudessa.
Tekijänoikeuslain uudistus tuo tekijälle ja lehtikustantajalle uusia oikeuksia
EU:n tekijänoikeusdirektiivi muuttaa Suomen lainsäädäntöä. Arvokuilun kaventamisesta on puhuttu paljon: alustapalvelut kuten Facebook ja Instagram asetetaan direktiivissä tekijänoikeudelliseen vastuuseen niillä jaetuista sisällöistä. Mutta mitä kaikkea muuta direktiivin huomioiminen Suomen tekijänoikeuslainsäädännössä voisi tuoda mukanaan?
Tukirahojen lisäksi kulttuuri tarvitsee myös toimivia rakenteita
Luova ala on kärsinyt rajusti koronan aiheuttamista rajoituksista. Kuulemme nyt jatkuvasti hätähuutoja kulttuurin parissa työskenteleviltä: ala tarvitsee tukea, enemmän ja nopeammin. Toimitusjohtajamme Valtteri Niiranen muistuttaa blogissaan, että lyhyen aikavälin toimien lisäksi on tärkeää suunnata katsetta myös pidemmälle, alaa tukeviin rakenteisiin.
Tekijänoikeuslain uudistaminen: laki on luovan alan perusta
EU hyväksyi 15.4.2019 uuden direktiivin tekijänoikeudesta ja lähioikeuksista digitaalisilla sisämarkkinoilla. Direktiiviin perustuvat tekijänoikeuslain muutokset hyväksyttiin eduskunnassa 27.2.2023, ja ne astuivat voimaan 3.4.2023.
Oppivelvollisuusuudistus tuo mukanaan avoimia oppimateriaaleja
Opetusministeri Li Anderssonin mukaan valmistelussa oleva oppivelvollisuuden laajennus ei ole vain mekaaninen uudistus, vaan laajempi ajattelutavan muutos. Myös koulutuksen nykyistä laajempi maksuttomuus korostuu reformissa: ”Yhteiskunnan tavoitteena on jatkossa varmistaa jokaiselle nuorelle mahdollisuus toisen asteen tutkinnon suorittamiseen.”
Korkein oikeus myönsi valitusluvan: tekijänoikeuslain tulkintaan liittyvä käsittely jatkuu
Markkinaoikeus antoi kesäkuussa 2019 päätöksensä kysymykseen tv-ohjelmien edelleen lähettämisestä. Oikeuden tulkinnan mukaan kotimaisilla tv-kanavilla esitettävien ohjelmien välittäminen kaapeliverkossa ei ole edelleen lähettämistä. Korkein oikeus on nyt myöntänyt Kopiostolle rajoitetun valitusluvan asiassa.
Kopiosto Uutisissa esittelemme luovan alan tekijöitä ja kerromme ajankohtaisista Kopioston ja tekijänoikeusalan tapahtumista. Uutiskirje ilmestyy noin 8 kertaa vuodessa.
Evästeiden käyttö sivustolla
Käytämme evästeitä parantaaksemme sivustomme käytettävyyttä. Valitsemalla “Hyväksy kaikki evästeet” annat meille luvan kerätä ja käyttää evästeitä sivuston kehittämiseen ja toimivuuden parantamiseen. Voit myös valita, mitä evästeitä sallit kohdasta “Valitse hyväksyttävät“. Osa evästeistä on sivustomme luotettavan ja turvallisen toiminnan kannalta välttämättömiä.
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi navigoidessasi verkkosivustolla. Osa evästeistä on välttämättömiä verkkosivuston perustoimintoja varten. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi.
Käytämme myös kolmansien osapuolien evästeitä, kuten Google Analytics -ohjelmaa, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, kuinka käytät tätä verkkosivustoa. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi vain suostumuksellasi. Sinulla on myös mahdollisuus poistaa nämä evästeet. Joidenkin näiden evästeiden poistaminen voi vaikuttaa käyttökokemukseen.
Keräämme evästeitä, jotta ymmärtäisimme paremmin, miten kävijät käyttävät sivustoamme ja millainen sisältö ja tekniset ratkaisut heitä palvelevat parhaiten. Kävijätietojen analysointi auttaa meitä kehittämään sivustoamme entistä palvelevammaksi.
Verkkosivumme tarvitsevat näitä evästeitä toimiakseen oikein. Ne mahdollistavat perustoimintoja, kuten lomakkeiden toiminnallisuuden ja palvelujen käyttämisen sisään kirjautuneena. Voit estää näiden evästeiden käytön selaimesi asetuksista. Huomaathan, että silloin sivustomme ei kaikilta osin toimi suunnitellusti.
Emme luovuta näitä evästetietoja Kopioston ulkopuolelle.
Nimi
Voimassa
Tarkoitus
CookieConsent
1 vuosi
Tallentaa käyttäjän evästesuostumuksen nykyiselle verkkotunnukselle.
rc::a
Toistaiseksi
Tätä evästettä käytetään ihmisten erottamiseen boteista. Tämä hyödyttää sivustoa mahdollistamalla oikeellisten raporttien laatimisen sivuston käytöstä.
rc::c
Istunnon ajan
Tätä evästettä käytetään ihmisten erottamiseen boteista
KäytössäEi käytössä
Näitä evästeitä asettavat mainonta- ja kohdistustyökalut. Evästeet keräävät kävijöistä tietoja, joiden avulla voimme kohdistaa markkinointia ja sisältöjä kävijöille myöhemmin myös oman sivustomme ulkopuolella. Voit nähdä mainoksia kolmansien osapuolien verkkosivuilla sen perusteella, miten olet toiminut sivuillamme tai mitkä asiat sinua ovat kiinnostaneet. Nämä evästeet eivät tallenna tunnistettavissa olevia henkilötietoja, mutta ne voivat tunnistaa selaimesi sekä laitteen, jolla olet verkossa.
Nimi
Voimassa
Tarkoitus
pll_language
1 vuosi
Tällä evästeellä määritetään vierailijan kielivalinta ja näytetään sivusto kyseisellä kielellä mahdollisuuksien mukaan.
KäytössäEi käytössä
Analytiikan evästeet auttavat meitä seuraamaan sivustomme kävijäliikennettä kuten esimerkiksi kävijämääriä, liikenteen lähteitä ja kävijöiden kulkua sivustolla. Tämän kautta kehitämme sisältöjämme sekä seuraamme viestintämme tehokkuutta.
Emme luovuta näitä tietoja Kopioston ulkopuolelle.
Nimi
Voimassa
Tarkoitus
_ga
2 vuotta
Rekisteröi yksilöllisen tunnuksen, jota käytetään tilastotietojen tuottamiseen siitä, miten vierailija käyttää sivustoa.
_gat
1 päivä
Google Analytics -palvelun käyttämä eväste, joka säätelee pyyntöjen esiintymistiheyttä.
_gid
1 päivä
Rekisteröi yksilöllisen tunnuksen, jota käytetään tilastotietojen tuottamiseen siitä, miten vierailija käyttää sivustoa.
KäytössäEi käytössä
Toiminnalliset evästeet auttavat suorittamaan tiettyjä toimintoja, kuten verkkosivuston sisällön jakamista sosiaalisen median alustoilla, palautteiden keräämistä ja muita kolmansien osapuolien ominaisuuksia. Nämä evästeet keräävät anonyymiä tietoa, joka auttaa meitä ymmärtämään miten verkkosivustoamme käytetään. Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia.
Emme luovuta näitä evästetietoja Kopioston ulkopuolelle.