Leikkaaja Jussi Rautaniemen kädenjälki on nähtävissä lukuisissa viime vuosina suurta suosiota saavuttaneissa kotimaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa. Hänen leikkaamiaan teoksia ovat muun muassa elokuvat Hymyilevä mies ja Juice sekä minisarja M/S Romantic.
Myös useita dokumentti- ja lyhytelokuvia leikanneelle Rautaniemelle työssä miellyttävää on juuri vaihtelevuus.
”Dokumenttielokuvan jälkeen tuntuu mahtavalta leikata fiktiota ja fiktion jälkeen on usein todella palkitsevaa työstää dokumenttielokuvaa. Jos saisin valita, leikkaisin vain vuorotellen dokkareita ja fiktioita”, hän toteaa.
Erilaiset projektit pitävät mielen virkeänä
Keskeinen ero dokumentti- ja fiktioelokuvien välillä on työstettävä materiaali. Vaikka dokumenttiprojekteissa materiaalia on paljon, yksittäisistä tilanteista on vain yksi versio. Fiktiossa ottoja samasta kohtauksesta voi olla lukuisia, ja kohtaukset rakentuvat tarkasti suunnitelluista pienistä palasista.
”Dokumenttielokuvien leikkaaminen on enemmän rakenteen luomista ja oikean tien löytämistä, kun taas fiktiossa leikkaaminen on hienovaraisempaa ja yksityiskohtien kanssa työskentelemistä. Molemmat vaativat laajojen kokonaisuuksien hallintaa eikä riitä, että yksittäiset kohtaukset on leikattu tarkasti, vaan koko elokuvan täytyy toimia.”
Niin sketsiviihteen ja draamasarjojen kuin pitkien ja lyhyiden elokuvien editoiminen vaatii leikkaajalta herkkyyttä tunnistaa olennaiset seikat. ”Leikkaaminen on materiaalin katsomista, ja sen sisällön ja nyanssien ymmärtämistä niin, että materiaalin saa jäsennettyä kertovaksi, emotionaaliseksi kokonaisuudeksi.”
Suurempien projektien lomassa Rautaniemi leikkaa elokuvien ja tv-sarjojen trailereita, joita hän on tehnyt jo yli 100.
”Trailerit ovat mukavia piristyspaloja, sillä niissä ajattelu on tiivistetympää ja leikkaaminen sormiharjoittelua. Pitkä kaari rutistetaan 90 sekunnin myyvään muotoon. Se on hauskaa ja usein kevyempää leikkaustyötä, joka pitää mielen virkeänä!”
Haave elokuva-alasta toteutui
Rautaniemi sai parhaan leikkauksen Jussi-palkinnon Hymyilevästä miehestä (2016), minkä lisäksi hän on ollut kahdesti ehdokkaana elokuvista Korso (2014) ja Juice (2018). Hänen leikkaamistaan teoksista neljä on palkittu myös Cannesin elokuvajuhlilla.
Tie ammattileikkaajaksi ei ole kulkenut selkeiden määränpäiden kautta, mutta kiinnostus elokuvaan on antanut suuntaviivoja.
”Päädyin leikkaajaksi siitä syystä, että halusin päästä tekemään elokuvia. Muuta tavoitetta minulla ei oikeastaan ollut, enkä tarkkaan ottaen koskaan suoraan halunnut leikkaajaksi.”
Nuorena Rautaniemi ei tiennyt elokuva-alasta mitään. Ajatus oikeiden elokuvien tekemisestä ja sillä toimeen tulemisesta tuntui 2000-luvun alun Kotkassa kaukaiselta.
”Lähdin tavoittelemaan jotain epämääräistä av-alan ammattia”, hän kertoo.
Vuoden ammattikorkeakoulussa videoita tehtyään Rautaniemi pyrki ja pääsi sisään Taideteolliseen korkeakouluun leikkauslinjalle.
”Leikkauslinja valikoitui siitä yksinkertaisesta syystä, että pääsykokeen ennakkotehtäviä lukiessa totesin, että muiden linjojen tehtäviä en osaa tehdä. Opiskeluaikana tykästyin leikkaamiseen ja tutustuin moneen ihmiseen, joiden kanssa saan edelleen tehdä töitä.”
”Ehkä tämän vuoksi olen satunnaisesti yhä häkeltynyt siitä, että todella teen töitä tällä alalla.”
Leikkaaja tekee luovaa työtä osana ryhmää
Koronapandemialla ei Rautaniemen työhön ole toistaiseksi ollut dramaattisia vaikutuksia. Epidemian rantautuessa Suomeen hän aloitteli leikkaamaan vielä ensi-iltaansa odottavaa Rosa Liksomin romaaniin pohjautuvaa elokuvaa Hytti nro 6, jonka Juho Kuosmanen on ohjannut.
Alalla vallitseva tilanne on kuitenkin mietityttänyt: ”Tällä hetkellä epidemia aiheuttaa ongelmia elokuvien julkaisun suhteen, mikä totta kai alkaa pian vaikuttaa kaikkiin elokuva-alalla työskenteleviin.”
Ammattileikkaaja on pystynyt sopeutumaan lisääntyneeseen etäisyyteen kelvollisesti, mutta kokonaan etätöiksi ei leikkaaminen voi Rautaniemen mukaan mennä. ”Mahdollisuus välittömään dialogiin on usein olennainen osa leikkaamista.”
Elokuva- ja tv-tuotannoissa leikkaajan lähin työskentelykumppani on ohjaaja.
”Leikkaaminen on keskustelua ohjaajan kanssa käsillä olevasta materiaalista. Prosessin aikana mukaan tulee usein myös säveltäjä ja äänisuunnittelija, ja on myös hyvä pitää yhteydet auki elokuvan tuottajaan.”
Jokaisella ohjaajalla on omat tapansa työskennellä. Osa haluaa olla leikkaamossa läsnä, toiset taas katsovat leikkausversioita mieluummin itsekseen ja kirjoittavat niistä palautetta.
Kukaan tuskin pohtii, saako pitkälle kouluttautunut viulisti itse päättää, miten orkesterissa soittaa vai seurataanko siinä jonkun toisen ideoita.
Vaikka leikkaaminen poikkeaakin jonkin verran monista muista luovan alan töistä, Rautaniemi näkee niissä myös paljon samaa.
”Jos pysähtyy ajattelemaan, niin lähes jokaisella luovalla tekijällä on materiaali, jota hän työstää ja joka tuo mukanaan rajoitteita.”
Leikkaaminen ei ole uuden luomista siinä missä kirjoittaminen, eikä siinä pysty ottamaan samanlaista valtaa kuin ohjaamisessa, mutta Rautaniemelle tämä ei ole leikkaajana olennainen kysymys.
”Kukaan tuskin pohtii, saako pitkälle kouluttautunut viulisti itse päättää, miten orkesterissa soittaa vai seurataanko siinä jonkun toisen ideoita.”
Työryhmän jokaisella palasella on tärkeä rooli teoksen onnistumisessa.
”Ohjaaja tekee eri vaiheissa yhteistyötä erilaisten ammattilaisten kanssa, oli se sitten kirjoittaja, näyttelijä, kuvaaja, leikkaaja, säveltäjä tai äänisuunnittelija. Jokainen antaa parhaan taitonsa mukaan panoksensa siihen, että elokuvasta tulisi paras mahdollinen”, Rautaniemi summaa.
Arvostus näkyy työolosuhteissa
Katsoja näkee elokuvasta tai sarjasta tyypillisesti vain lopputuloksen, jolloin leikkaajan työn merkitystä ei välttämättä tunnisteta. Rautaniemeä tämä ei haittaa.
”Tavallisen katsojan ei pidäkään arvostaa leikkaamista, vaan nauttia elokuvasta tai sarjasta. En itsekään juuri koskaan teoksia katsoessani mieti leikkaamista, ellei se satu olemaan silmiinpistävän hyvää tai huonoa.”
Leikkaajalle tärkeämpää on työyhteisön antama arvostus, joka näkyy perinteisesti työoloissa – saako leikkaaja tarvitsemansa resurssit ja palkkion.
”Nämä eivät ole aina itsestäänselvyys, ja monesti esimerkiksi ajasta yritetään kiristää tehokkuutta tavoitellessa. On kuitenkin oleellista muistaa, että mitä enemmän aikaa annetaan leikkaamoon, sitä parempi elokuvasta tulee.”
Rautaniemi toivoo, että jälkityön resursoinnissa tiedostettaisiin nykyistä useammin, ettei leikkaamisen tarvitse olla vain yhden ihmisen työ. ”Etenkin tv-sarjoissa on yleistä, että tuotannossa työskentelee useampi leikkaaja ja heillä vielä assistentit täysipäiväisessä työssä.”
Osa arvostusta on myös leikkaamisen tunnustaminen työvaiheena, jossa syntyy tekijänoikeus. Rautaniemen mukaan tätä on yritetty myös kyseenalaistaa, syyttä. ”Leikkaaja on sisällön kanssa työskentelevä ammattilainen, jolla on olennainen rooli teoksen synnyssä.”
Paluu lapsuuteen?
Viimeksi Rautaniemen leikkaamista teoksista levitykseen tuli Virpi Suutarin dokumenttielokuva Aalto, joka keräsi syksyllä teattereissa huomattavat katsojaluvut.
”Aalto on ollut varmasti tähän mennessä suuritöisin mutta myös palkitsevin tuotanto, jossa olen ollut”, Rautaniemi sanoo.
Ennen joulua Rautaniemi sai valmiiksi Saara Saarelan elokuvan Veden vartija, joka pohjautuu Emmi Itärannan romaaniin Teemestarin kirja (2012). ”Kyseessä on ensimmäinen tieteissävytteinen seikkailuelokuva, jota olen päässyt tekemään. Veden vartija oli kauan odotettu tuotanto, sillä olen paitsi suuri scifi-fani myös tee-entusiasti.”
Tällä hetkellä työn alla on Auli Mantilan ohjaama draamasarja Transport.
Onko monipuolisesti elokuvaa ja tv-sarjoja leikanneella tekijällä mielessä jokin projekti, jonka parissa hän haluaisi vielä päästä työskentelemään?
”Unelmani olisi tehdä sellaisia elokuvia, joiden parissa kasvoin, kuten alkuperäinen Tähtien sota, Indiana Jones, Paluu tulevaisuuteen, Alien tai Terminator 2. Tällaisia elokuvia ei kuitenkaan Suomessa, eikä koko maailmassa enää näytetä tehtävän!”
Rautaniemi kuitenkin iloitsee nykyisestä tilanteestaan: ”Olen todella tyytyväinen, että voin olla näinkin työllistetty jatkuvasti entistä mielenkiintoisemmissa tuotannoissa.”
Teksti: Leo Taanila
Kuva: Riitta Supperi