Luovan työn tukija

Tuemme monimuotoista kotimaista audiovisuaalista kulttuuria tekijänoikeusvaroin. Tuellamme syntyy uusia dokumenttielokuvia, animaatioita ja lyhytelokuvia sekä mediataideteoksia. Toimimme osana tekijänoikeusjärjestö Kopiostoa. Varamme ovat pääasiassa peräisin valtion budjetista saatavasta yksityisen kopioinnin hyvityksestä.

Lue lisää AVEKista

Ajankohtaista

Mediarata-tukea seitsemälle mediataiteen tuotantoyhtiölle

Mediataiteen tuotantokulttuuria vahvistavaa Mediarata-tukea jaettiin jo seitsemännen kerran. Tukisumma on laskenut alkuperäisestä 200 000 eurosta 120 000 euroon, vaikka sen tarve ei ole vähentynyt. Tuen hyvistä tuloksista huolimatta sen jatkumisesta ei ole varmuutta.

Kehysriihen leikkauspäätös asettaa AVEKin jakamat elokuvatuet vaakalaudalle

Eilen kehysriihestä kuultiin leikkausuutinen, joka koskettaa suoraan audiovisuaalisen alan tekijöitä. Yksityisen kopioinnin hyvitys, josta isoin osa AVEKin varoista on peräisin, ollaan puolittamassa. Leikkaus voi tarkoittaa kuoliniskua AVEKin tukitoiminnalle. Myös Kopioston kautta jaettavat suorat korvaukset av-tekijöille ovat vaikutuksen piirissä.

Maaliskuun 2024 tukipäätökset

Myönsimme maaliskuussa tukea 36 hankkeelle yhteensä 244 267 euroa. Tukea sai muun muassa Chris Petitin ohjaama esseemuotoinen dokumenttielokuva, jossa Petitin teini-ikäisen pojan epilepsia toimii vertauskuvana maapallon järkkyneestä tilasta.

Elämän rosot pääsevät valokeilaan Iiti Yli-Harjan elokuvissa

Dokumenttia ja fiktiota yhdistelevät nukkeanimaatiot ovat elokuvantekijä Iiti Yli-Harjan intohimo. Hänen uusin elokuvansa kertoo henkilökohtaisen tarinan, jonka päähenkilönä seikkailee Yli-Harja itse. Lapsena suuren vaikutuksen tehnyt kuunnelma ei jättänyt elokuvaohjaajaa rauhaan.

Kuukauden nosto

Poika katsoo maisemaa.

Maaliskuussa tukeamme sai muun muassa Chris Petitin dokumenttielokuva Discontent. Esseemuotoisessa elokuvassa Petitin teini-ikäisen pojan epilepsia nähdään vertauskuvana maapallon järkkyneestä tilasta.

Kuva: Testifilmi Oy

Tutustu kaikkiin tukipäätöksiin

Tilaa AVEK tiedottaa -uutiskirje

Uutiskirjeessä kerromme tukiemme hakuajoista ja tehdyistä päätöksistä. Jaamme myös ajankohtaisia av-alan kuulumisia ja tietoa tulevista tapahtumista.

Tilaa AVEK tiedottaa -uutiskirje

Tutustu tukipäätöksiimme!

Dokumentti- ja lyhytelokuvan sekä mediataiteen tukipäätökset julkaistaan sivuillamme kuukausittain. Koulutustuen, kurssituen, kansainvälistymistuen, audiovisuaalisen kulttuurin tuen sekä CreaDemo-, CreMa- ja DigiDemo-tukien päätökset julkaistaan mahdollisimman pian tuesta päättävien kokousten jälkeen.

Tukipäätökset

 

Usein kysyttyä

Miten toimitan hakemukseni AVEKiin? Voinko hakea tukea useammalle eri teokselle yhtä aikaa? Hakujärjestelmä ei toimi, mitä teen? Kauanko päätösten tekeminen kestää? Mihin toimitetaan tuen loppuselvitys? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin löydät vastaukset UKK-osiostamme.

Iltapäivä AVEKin kanssa -podcast

Podcastissa AVEKlaiset kutsuvat kiinnostavia tekijöitä keskustelemaan ajassa liikkuvista aiheista. Jaksojen teemat vaihtelevat käsikirjoittamisesta ja dokumenttisarjoista mediataiteen kansainvälistymiseen ja elokuvien vaikuttavuustyöhön.

Kuuntele podcast

Kopiosto – esittävien taiteilijoiden, tekijöiden ja kustantajien tekijänoikeusjärjestö

Kopiosto mahdollistaa tekijänoikeuden suojaamien julkaisujen ja audiovisuaalisten teosten vaivattoman ja vastuullisen käytön. Samalla se varmistaa, että luovan alan ammattilaiset saavat heille kuuluvat korvaukset teostensa käytöstä. Kopiosto on Suomen luovaa alaa kattavimmin edustava tekijänoikeusjärjestö.

Etusivu

Anna valtuutus ja varmista Kopiosto-korvaukset

Hanki lupa teoksen käyttöön

Lataa ©-info!

©-info on verkkosivuilta löytyvä kuvake, jota klikkaamalla saat sivustolla olevien sisältöjen tekijä- ja käyttöoikeustiedot. Kuvakkeen takaa löydät tiedon siitä, kuka sisällön – kuvat, artikkelit, videot ja muut materiaalit – on tehnyt ja tuottanut. ©-infon käyttö on maksutonta, ja kuvake voidaan liittää mille tahansa verkkosivulle.

©-info