Siirry sisältöön

Avek

Toimintonäppäimet

Sisällysluettelo

Avek

AVEK tukee mediataiteen tuotantokulttuuria jälleen Mediarata-tuella

24.9.2018
Jaamme tukea mediataiteen tuotantokulttuuria edistäville hankkeille. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt tarkoitukseen 200 000 euron erillisrahoituksen. Mediarata-haku on avoinna 6.11. saakka.

Hanna Haaslahti: Cosmetic Space. Viime vuonna yksi Mediarata-tuensaaja oli Cosmetic Space -teoksen tuotantoyhtiö Fantomatico Oy.

Mediarata-tuen tavoitteena on parantaa mediataiteen alalla toimivien tuotantoyhtiöiden ja tuottajien toimintaedellytyksiä, edistää toiminnan jatkuvuutta, nostaa suomalaisen mediataiteen asemaa ja helpottaa mediataiteen kansainvälisten yhteistuotantojen aikaan saamista. 

Mediarata-tukea jaettiin ensimmäisen kerran viime vuonna, jolloin se herätti suurta kiinnostusta mediataiteen ammattilaisten keskuudessa. Tuki myönnettiin kuudelle mediataidetta tuottavalle yhtiölle.

Vuoden 2017 tuensaajissa oli sekä alalla pitkään toimineita yhtiöitä, että tuoreita osakeyhtiöitä ja yksi osuuskunta. Mediarata-tukea saaneita hankkeita yhdisti yritysten vahva sitoutuminen mediataiteen tuotannolliseen kehittämiseen ja kunnianhimoisiin taiteellisiin sisältöihin. Kaikissa hankkeissa oli mukana useampia taiteilijoita ja kansainvälinen ulottuvuus.

Uusi Mediarata-haku on avoinna 6.11.2018 asti sähköisessä hakujärjestelmässämme.
Lue ensin tarkemmat hakuohjeet.

Lisätiedot
Tuuli Penttinen-Lampisuo
Mediataiteen tuotantoneuvoja
044 790 0343 (puhelinaika perjantaisin kello 11–13)
tuuli.penttinen-lampisuo@avek.kopiosto.fi

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn Share on Google+ More sharing options

Siirry alkuun