Uutisvirta

Suodata

Rajaa tarkemmin

Sisältö suodatettu
Sormet tietokoneen näppäimistöllä.

Tutkimus: Tekoäly on arkipäiväistynyt korkeakouluopinnoissa – käyttöehdot jäävät monelta lukematta

Korkeakouluopiskelijat hyödyntävät tekoälyä opinnoissaan laajasti, mutta vain harva perehtyy käyttämiensä palvelujen käyttöehtoihin. Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan lähes puolet tekoälyä käyttäneistä opiskelijoista on syöttänyt palveluihin toisten tekemiä sisältöjä, kuten tieteellisiä artikkeleita, oppikirjoja, tutkimusraportteja ja kuvia.
Lue lisää
Kaksi kättä pitelevät älypuhelinta.

Kopiosto opastaa eduskuntavaaliehdokkaita tekoälyn ja tekijänoikeuksien pelisäännöistä vaalikampanjoissa

Vuoden 2027 eduskuntavaaleissa tekoälyä käytetään todennäköisesti aiempaa enemmän vaalikampanjoiden sisältöjen ideoinnissa, kirjoittamisessa, kuvittamisessa ja muokkaamisessa. Tekijänoikeusjärjestö Kopioston uusi ohjeistus kokoaa kampanjatiimeille käytännön pelisäännöt tekijänoikeuksista, tekoälyn käytön merkitsemisestä ja syväväärennöksiin varautumisesta.
Lue lisää
Kaksi kättä piirtävät tussilla tauluun

Tekoälystä tuli osa koulujen arkea – kolmasosa opettajista pelkää vaikutuksia oppimiseen

Opettajat käyttävät tekoälyä työssään yli kaksinkertaisesti viime vuoteen verrattuna, osoittaa Kopioston selvitys. Samaan aikaan he suhtautuvat varauksella tekoälyn vaikutuksiin oppimiseen. Koulujen alkaessa kysymys ei enää ole siitä, käytetäänkö tekoälyä opetuksessa, vaan millä säännöillä, millaisella osaamisella ja millaisia aineistoja hyödyntäen sitä käytetään.
Lue lisää
Terhi Nieminen istuu tuolilla ja katsoo kameraan.

Terhi Niemisen elokuvassa pohjoinen talviyö on yhtäaikaisesti arkinen ja myyttinen

Elokuvantekijä Terhi Nieminen kertoo tarvitsevansa kokemusta talvesta, joka on hänen kotiseudultaan napapiiriltä lähes kadonnut ilmastonmuutoksen takia. Maailman reuna on lähellä -elokuvassa matka Huippuvuorille kuvaa mielen sisäistä vetovoimaa kohti maapallon magneettista pohjoisnapaa. Juttusarjassa esitellään Kehittämö-ohjelmaan valitut tekijät ja heidän projektinsa.
Lue lisää
1. Lainsäädäntö tekoälyaikaan 2. Hyvitysjärjestelmä kuntoon 3. Kulttuurille puolustusohjelma

Tekoäly käyttää suomalaisia teoksia, mutta pelisäännöt puuttuvat

Tekoäly hyödyntää kirjallisuutta, kuvia, journalismia ja muuta luovaa sisältöä tavoilla, jotka murtavat tekijänoikeuden suojaa. Kopiosto varoittaa, että ilman nopeita päätöksiä suomalaisen luovan alan toimeentulo ja kotimaisten teosten tekemisen edellytykset heikkenevät. Juuri julkaistuissa hallitusohjelmatavoitteissaan Kopiosto peräänkuuluttaa lainsäädännön päivittämistä tekoälyaikaan.
Lue lisää
AVEKin Kehittämössä mukana oleva Jesse Jalonen istuu tuolilla ja katsoo kameraan.

Jesse Jalosen episodielokuva tarkastelee yllättäviä kohtaamisia jonotuksen lomassa

Ennen tai jälkeen on käsikirjoittaja ja ohjaaja Jesse Jalosen elokuva odottamisesta, täyttymättömistä odotuksista ja jonottamisen lomassa syntyvistä kohtaamisista. Elokuva kysyy, voivatko sattumanvaraiset ihmiskohtaamiset osoittautua lopulta merkityksellisemmiksi kuin se, mitä varten alun perin jonotettiin. Juttusarjassa esitellään Kehittämö-ohjelmaan valitut tekijät ja heidän projektinsa.
Lue lisää

Tilausohjelmapalveluille asetettava investointivelvoite ei saa korvata av-alan perusrahoitusta

Hallitus esittää av-tuotantojen rahoituspohjan laajentamista velvoittamalla tilausohjelmapalvelut investoimaan kotimaisiin tuotantoihin. Lausunnossamme kannatamme ehdotettua investointien ja maksuvelvoitteen yhdistelmää. Painotamme, että uusien tuotantojen immateriaalioikeuksien on säilyttävä Suomessa eikä uusi rahoitusmuoto saa korvata av-alan perusrahoitusta.
Lue lisää
Lataa lisää