Luovan työn asialla

Me Kopiostossa mahdollistamme tekijänoikeuden suojaamien julkaisujen ja audiovisuaalisten teosten vaivattoman ja vastuullisen käytön. Samalla varmistamme, että luovan alan ammattilaiset saavat heille kuuluvat korvaukset teostensa käytöstä. Olemme Suomen luovaa alaa kattavimmin edustava tekijänoikeusjärjestö.

Lue lisää Kopiostosta

Ajankohtaista

Tutoropettajatoiminta laajeni lukioihin

Kopiosto on ollut vuodesta 2017 lähtien mukana kouluttamassa tekijänoikeuksia tutoropettajille. Tutoropettajia on peruskouluissa lähes 2 300. Nyt tutoropettajatoiminta laajenee myös lukioihin. Tutortoiminnalla edistetään ja levitetään digiosaamista ja tuetaan uutta pedagogiikkaa ja uusien opetussuunnitelmien perusteiden mukaista opetuksen kehittämistä.

Kopiraittilan koulun pelejä pelataan myös Ruotsissa

Kopiraittilan koulu on saanut Ruotsiin sisarkoulun: Upphovsrättsskolan. Upphovsrättsskolan aukesi maaliskuussa 2019 ja on saanut Ruotsissa erittäin positiivisen ja innostuneen vastaanoton opettajien ja oppilaiden keskuudessa.

Kansalliskirjasto avaa 2000 kirjaa yleisön ja tutkijoiden verkkokäyttöön

Kansalliskirjasto on digitoinut 1000 tietokirjaa avoimeen verkkokäyttöön ja 1000 kaunokirjaa tutkimus- ja opetuskäyttöön. Kirjat sijoittuvat kahteen verkkokokoelmaan ja ovat käytettävissä digi.kansalliskirjasto.fi -palvelussa vuoden 2021 loppuun asti. Tekijänoikeuksista sovittiin Kopioston ja kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanaston kanssa. Yhteishankkeen tavoitteena on avata verkkokäyttäjille ja tutkijoille asiantuntijoiden valitsemaa tieto- ja kaunokirjallisuutta.

Huhtikuun Kopiosto Uutiskirje on ilmestynyt

Sekatyömies saa tulonsa monista lähteistä

Taneli Mäkelä on tehnyt töitä freelance-näyttelijänä koko uransa eli vuodesta 1985 lähtien. Taiteen sekatyömiehenä olemisessa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Miten saan Kopiosto-korvauksia?

Antamalla Kopiostolle valtuuden hallinnoida tekijänoikeuksiasi voimme huolehtia eduistasi ja oikeuksistasi. Maksamme vuosittain miljoonia euroja tekijänoikeuskorvauksia suoraan tekijöille sekä jäsenjärjestöjemme kautta. Huolehdimme, että saat teostesi käytöstä sinulle kuuluvat korvaukset.

 

Av-tekijänoikeussopimus av-tekijöille

Kopiosto-valtakirja tekstin ja kuvan tekijöille

Tietoa av-korvauksista

Hanki meiltä lupa teosten käyttöön

Teosten kopiointiin ja käyttöön yrityksissä tai oppilaitoksissa tarvitaan yleensä teosten tekijöiden ja kustantajien lupa. Meiltä saat kattavan luvan useisiin teosten käyttötilanteisiin, oli kyse televisio-ohjelmista tai kuva- ja tekstiaineistoista. Lupien myynnistä kerätyt korvaukset mahdollistavat luovan alan ja ammattimaisen sisältötuotannon tulevaisuuden.

 

Luvat teosten käyttöön

Yritysten kopiointiluvat

Tv-ohjelmien opetuskäyttö

Hauska tapa oppia tekijänoikeuksia!

Kopiraittilan koulu on tuottamamme ilmainen, pelillinen verkkomateriaali tekijänoikeuksien opettamisen ja oppimisen tueksi. Sivusto tarjoaa pelillistä materiaalia peruskoulun eri luokka-asteille, lukioille ja ammatilliseen koulutukseen sekä opettajille ja opettajankoulutukseen.

 

kopiraittila.fi

AVEK – Luovan työn tukija

Osanamme toimiva Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee monimuotoista av-kulttuuria tekijänoikeusvaroin. AVEKin tuella syntyy uusia dokumenttielokuvia, animaatioita ja lyhytelokuvia sekä mediataideteoksia.

Etusivu

Tukimuodot

AVEK-lehti

Tunnetko tekijänoikeuksien perusteet?

Tekijänoikeus on luovan työn tekijälle kuuluva määräämisoikeus, josta säädetään tekijänoikeuslaissa ja tekijänoikeusasetuksessa. Luovan työn tekijöitä, joilla on tekijänoikeuksia, voivat olla muun muassa kirjailijat, kuvataiteilijat, valokuvaajat, käsikirjoittajat, ohjaajat, koreografit, säveltäjät, sanoittajat ja kääntäjät.

Näiltä sivuilta löydät tekijänoikeuden perussäännöt:

 

Tekijänoikeuden ABC

Tekijänoikeussanasto

Usein kysyttyä tekijänoikeudesta

Luovalle taloudelle menestyksen edellytykset

Luovan talouden parissa työskentelee jo yli 100 000 suomalaista. Luovan alan tekijöille kuuluu lainsäädännön takaama vahva tekijänoikeussuoja. Se tuottaa heille toimeentulon ja mahdollisuuksia uusien sisältöjen tekemiseen. Tekijänoikeusjärjestelmän ajantasaisuus ja toimivuus on koko yhteiskunnan etu.

Tutustu tarkemmin siihen, miten luovien alojen menestystä voidaan vauhdittaa:

 

Tavoitteemme vaalikaudelle 2019-2023

Kopioston toiminta, arvot ja strategia