Siirry sisältöön

Kopiosto

Toimintonäppäimet

Sisällysluettelo

Kopiosto

Usein kysyttyä Kopioston oppilaitosten kopiointiluvasta


1. Miksi tarvitaan lupa skannaamiseen ja avoimesta internetistä kopioidun aineiston käyttöön?

Tekijänoikeuslain mukaan kirjallisen tai taiteellisen teoksen tekijällä on yksinoikeus määrätä teoksensa käyttämisestä. Tekijän yksinoikeus kattaa kaikki tekniset tavat ja menetelmät, joilla teosta voidaan kopioida. Skannaaminen on eräs tapa valmistaa teoksesta kappaleita.

Tekijänoikeuslaki koskee kaikkia teoksia, ilmaisu- ja julkaisutavasta riippumatta. Tästä syystä internetissä olevat teokset ovat samalla tavoin tekijänoikeuden suojaamia kuin muutkin ja niiden käyttöön tarvitaan lupa.

Teoksista saa kopioida muutaman kappaleen yksityistä käyttöä varten. Oppilaitoksessa tapahtuva kopiointi opetuskäyttöä varten ei ole lain tarkoittamaa yksityistä käyttöä, joten siihen tarvitaan lupa.Kaikkien aineistojen kopiointiin lupaa ei kuitenkaan tarvita. Internetissä olevaa ns. vapaata aineistoa saa kuka tahansa kopioida ilman erillistä lupaa. Kopioston kopiointilupa ei myöskään koske sellaisen aineiston käyttöä, johon oppilaitoksella on muuhun sopimukseen tai lisenssiin perustuva oikeus käyttää teosta.

2. Saako kopiointiluvalla kopioida kuvia tai muuta aineistoa internetistä PowerPoint-esitykseen?

Kopioston oppilaitosten kopiointiluvalla saa kopioida kuvia ja tekstiä internetistä esimerkiksi PowerPoint-esitykseen.  Kopiointiluvalla kopioituja kuvia tai muita aineistoja saa käyttää myös muun opettajan itse laatiman opetus- ja oppimateriaalin täydentämiseksi. Myös oppilaat voivat käyttää kopiointiluvalla kopioituja kuvia tai muita aineistoja osana tekemäänsä harjoitustyötä.

Kopiointioikeus ei koske sellaisia aineistoja, joihin käyttäjällä on erillinen lisenssi tai sopimus. Näitä aineistoja saa käyttää niitä koskevien sopimus- ja lisenssiehtojen mukaisesti.

Kopiointiluvalla ei saa kopioida, työ- ja harjoituskirjoja, kotimaisia näytelmiä eikä sellaisia teoksia, joiden käytön oikeudenomistaja on kieltänyt.

3. Saako kopiointiluvalla liittää esitykseen liikkuvaa kuvaa tai musiikkia?

Kopioston kopiointiluvalla ei saa kopioida liikkuvaa kuvaa tai musiikkia. Kopiostolla ei ole oikeudenomistajien valtuutusta myöntää lupia liikkuvan kuvan tai musiikin kopiointiin internetistä. Mikäli opettaja haluaa liittää esitykseensä esimerkiksi videoklippejä, animaatioita tai musiikkia, tulee hänen pyytää tähän lupa suoraan oikeudenomistajalta.

4. Saako kopiointiluvalla skannata laulujen sanoja tai nuotteja?

Kopioston kopiointiluvalla saa skannata laulujen sanoja tai nuotteja peruskouluissa, lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, musiikkioppilaitoksissa, ammattikorkeakouluissa sekä yliopistoissa luvan ehtojen mukaisesti.

5. Saako kaikkea netistä löytyvää aineistoa kopioida?

Kopioston kopiointiluvalla saa kopioida sellaisia internetissä olevia teoksia, jotka ovat siellä oikeudenomistajan suostumuksella. Kopiointioikeus ei kuitenkaan koske kotimaisia näytelmäteoksia, audiovisuaalisia teoksia kuten videoita, animaatioita ja muuta liikkuvaa kuvaa eikä musiikkia.

Kopiointiluvalla ei myöskään saa kopioida sellaisia teoksia, joiden kopioinnin ja käytön oikeudenomistaja on kieltänyt. Kopiosto ylläpitää luetteloa näistä oikeudenomistajista.

Osa internetissä olevasta aineistosta on ns. vapaata aineistoa, jota saa käyttää omassa esityksessä ilman Kopioston lupaa. Vapaasti käytettävän aineiston tunnistaa yleensä siitä, että oikeudenomistaja on verkkosivuillaan nimenomaisesti myöntänyt luvan aineiston käyttöön.

Aineiston vapaa käyttö voi myös perustua siihen, että aineisto ei yllä nk. teostasoon tai teoksen tekijänoikeus on lakannut.

Tietokannan tai palvelun omat lisenssiehdot ovat ensisijaiset Kopioston kopiointilupaan nähden.

6. Saako oppilas tai opiskelija skannata aineistoa esitelmiinsä tai opinnäytetöihinsä?

Myös oppilaitoksen opetukseen osallistuva opiskelija tai oppilas skannata materiaalia tekemiinsä esitelmiin, esityksiin ja harjoitustöihin luvan ehtojen mukaisesti.

7. Saako opettaja antaa skannaamansa aineiston toisen opettajan käyttöön?

Kopioston kopiointilupa mahdollistaa yhteisprojektien tekemisen eri luokkien kanssa. Opettajat voivat koota yhdessä materiaalia ja käyttää sitä yhteisillä oppitunneilla ja kursseilla.

8. Saako kopiointiluvalla tehtyä aineistoa välittää oppilaille etäopetuksessa?

Kopioston kopiointilupa mahdollistaa myös aineistojen välittämisen etäopetuksen yhteydessä. Etäopetuksessa oppitunnin voi välittää suljetun tietoverkon kautta tv-kuvana tai vastavana tai tallentaa opetusryhmän myöhemmin käytettäväksi.

Aineisto saa olla oppilaiden saatavilla oppilaitoksen suljetussa sisäverkossa opetettavan kurssin tai opintojakson ajan. Opiskelijoiden käyttöoikeutta kopiointiluvalla kopioituun materiaaliin tulee rajoittaa kurssikohtaisilla tunnuksilla, jotka ovat voimassa vain opetettavan kurssin ajan. Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa kopioidun aineiston saa lähettää kurssille osallistuville opiskelijoille myös sähköpostilla.

Aineistoa ei saa laittaa avoimeen verkkoon.

9. Saako kopiointiluvalla kerätä aineistoja tietokantaan tai aineistopankkiin koko oppilaitoksen käyttöön?

Kopioston kopiointiluvalla ei saa tehdä yhteistä aineistopankkia. Lupa kattaa yksittäisen opettajan kopioinnin opetuskäyttöön omalle opetusryhmälleen. Opettajan tulee tallentaa valmistamansa kopiot siten, että ne ovat vain hänen itsensä ja opetusryhmän saatavilla. Opettajat voivat myös yhdessä kopioida materiaalia ja koota yhteisen opetusmateriaalin, jos opettavat yhtä tai useampaa opetusryhmää samanaikaisesti yhdessä.

10. Saako skannattua tai tallennettua aineistoa muokata?

Peruskoulujen, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten kopiointiluvalla saa myös muokata kuva- ja tekstiaineistoja osana opetusta ja opetettavaa kokonaisuutta vähäisessä määrin. Esimerkiksi tekstin voi kääntää toiselle kielelle tai kuvaa voi rajata tai harjoitella oppitunnilla kuvankäsittelyä.

Materiaalia muokattaessa tulee kunnioittaa tekijän moraalisia oikeuksia.

11. Saako opettaja käyttää samaa skannattua aineistoa useassa erillisessä opetusryhmässään?

Opettaja voi käyttää skannaamaansa aineistoa useammassa erillisessä opetusryhmässä.   

12. Saako kopiointiluvalla tehtyjä kopioita käyttää koulun vanhempainillassa tms.?

Kopioston kopiointiluvalla valmistettuja kopioita saa esittää esimerkiksi osana PowerPoint-esitystä oppilaitoksen järjestämässä maksuttomassa tilaisuudessa, jossa yleisönä on pääasiassa oppilaitoksen oppilaita, henkilökuntaa ja heidän omaisiaan.

13. Millä perusteella Kopiosto lisensoi avoimessa internetissä olevan aineiston kopiointia ja käyttöä opetuksessa?

Kopioston valtuus myöntää lupia teosten digitaaliseen kopiointiin ja käyttöön oppilaitoksissa perustuu tekijöiden ja kustantajien antamiin valtuuksiin sekä tekijänoikeuslain 14 ja 26 §:iin. Tekijänoikeuslain 26 § ulottaa Kopioston luvat koskemaan myös niitä tekijöitä ja kustantajia, joita Kopiosto ei edusta suoraan valtuutuksen nojalla (ns. sopimuslisenssivaikutus). Sopimuslisenssi helpottaa teosten käyttölupien hankkimista, koska siihen perustuva sopimus saa niin sanotun yleissitovuuden. Mikäli sopimuslisenssijärjestelmää ei olisi, joutuisivat oppilaitokset kysymään käyttöluvan jokaiselta teoksen tekijältä ja tekijät vastaavasti itse sopimaan käytöstä kunkin oppilaitoksen kanssa erikseen.

14. Internetissä on myös ns. vapaasti käytettävissä olevaa aineistoa tai esimerkiksi Creative Commons -lisenssillä sallittua aineistoa. Periikö Kopiosto korvauksia myös näiden aineistojen käytöstä oppilaitoksissa?

Internetissä olevaa ns. vapaata aineistoa saa kuka tahansa käyttää hyvien tapojen mukaisesti ilman erillistä lupaa. Kopioston kopiointilupa ei muuta tilannetta. Kopiosto ei peri tällaisen aineiston käytöstä korvauksia.

Creative Commons on yksi yleisimmistä vapaan käytön lisensseistä, joka kertoo merkkien avulla, miten CC-lisenssillä lisensoitua teosta saa käyttää. Kopioston kopiointilupa ei koske sellaisen aineiston käyttöä, johon oppilaitoksella on muuhun sopimukseen tai lisenssiin perustuva oikeus käyttää teosta.

15. Avoimessa internetissä on myös paljon ulkomaisten tekijöiden teoksia (valokuvia, sanomalehtiartikkeleita jne.). Kopioston kopiointilupa koskee myös tätä materiaalia. Maksaako Kopiosto keräämiänsä korvauksia myös ulkomaisille tekijöille?

Kopiostolla on laaja kansainvälinen verkosto ja hyvät yhteydet ulkomaisiin sisarjärjestöihin. Kopiosto tilittää vastavuoroisuussopimusten perusteella korvauksia myös ulkomaisille tekijöille ja muille oikeudenomistajille samoilla periaatteilla kuin kotimaisille tekijöille ja kustantajille.

16. Maksetaanko korvauksia vain Kopioston jäsenille?

Kaikilla tekijöillä ja oikeudenomistajilla, joiden teoksia on käytetty Kopioston kopiointiluvalla– siis myös sellaisilla, jotka eivät ole Kopioston jäsenjärjestöjen jäseniä – on oikeus korvaukseen.

Korvaustenjako Kopiostossa perustuu tilastollisiin tutkimuksiin ja teosten käytön raportointiin. Teosten käytön raportointi on vapaaehtoista, mutta toivottavaa. Oikeudenomistaja voi myös itse esittää näyttöä siitä, että oppilaitoksessa on kopioitu Kopioston kopiointiluvan nojalla juuri hänen teoksiaan.

17. Olen nettisivuillani kieltänyt sivuilla olevien kuvien ja muun materiaalin käytön ilman erikseen antamaani lupaa. Koskeeko Kopioston kopiointilupa myös tätä materiaalia?

Kopioston luvalla ei saa kopioida sellaisia teoksia, joiden kopioinnin ja käytön oikeudenomistaja on kieltänyt.

Oikeudenomistajan tulee ilmoittaa kiellosta Kopiostolle. Kopiosto ylläpitää luetteloa näistä oikeudenomistajista ja kiellon piirissä olevista teoksista. Julkaisujen osalta kopiointikielto on voitu merkitä myös julkaisuun. Luvansaajan tulee noudattaa näitä kopiointikieltoja.

18. Miten Kopiosto pystyy valvomaan, mitä ja kenen tuottamaa aineistoa oppilaitoksessa kopioidaan ja käytetään?

Teosten kopiointia ja käyttöä seurataan ja selvitetään erilaisilla tutkimuksilla, selvityksillä, valvonnalla ja oppilaitoskäynneillä. Kopiosto on selvittänyt kopioinnin määrää ja laatua jo 1980-luvulta lähtien oppilaitoksissa. 2010-luvulta lähtien on selvitetty digitaalista kopiointia ja käyttöä oppilaitoksissa. Näitä tutkimustietoja käytetään myös korvausten jakamisessa oikeudenomistajille.

19. Onko Kopiostolla tietoa siitä, mitä aineistoa internetistä kopioidaan oppilaitoksissa?

Kopiosto ja opetus- ja kulttuuriministeriö ovat yhdessä tehneet useita selvityksiä internetin hyödyntämisestä oppilaitoksissa. Internetistä kopioidusta aineistosta lähes 90 % tulee oppimateriaalikustantajien, lehdistön, mediatalojen, julkishallinnon ja muiden julkisten toimijoiden sivustoilta, vain noin 10 % aineistosta on yksityishenkilöiden sivuilta.



Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn Share on Google+ More sharing options

Siirry alkuun