Siirry sisältöön

Kopiosto

Toimintonäppäimet

Sisällysluettelo

Kopiosto

Valokopiointikorvaukset

Oppilaitoksista, yrityksistä ja julkiselta sektorilta kerätyt valokopiointikorvaukset jaetaan Kopioston jäsenjärjestöille kopiointitutkimusten perusteella.

Jokaisella sopimusalueella (esimerkiksi peruskoulut ja lukiot tai elinkeinoelämä) on oma valokopiointitutkimukseen perustuva ryhmäjako, jossa on määritelty aineistoryhmien väliset suhteet. Ryhmiä on viisi: kaunokirjallisuus, kuva, lehti, nuotit ja tietokirjallisuus.

Valokopiointikorvauksia saavat järjestöt jakavat korvaukset edelleen oikeudenomistajille apurahoina, suorina korvauksina tai järjestävät muutoin oikeudenomistajia hyödyttäviä palveluita. Kopioston valokopiointikorvauksilla rahoitetuista apurahoista ja niiden hakumenettelystä voi kysyä suoraan korvauksia saavilta jäsenjärjestöiltä.

Vuonna 2014 Kopiosto tilitti valokopiointikorvauksia kotimaahan noin 11 miljoonaa euroa.

Kopiosto tilittää korvauksia myös ulkomaisen aineiston kopioinnista sellaisille ulkomaisille järjestöille, joilla on Kopioston kanssa vastavuoroisuussopimukset valokopiointikorvausten tilittämisestä.

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn Share on Google+ More sharing options

Siirry alkuun