Siirry sisältöön

Kopiosto

Toimintonäppäimet

Sisällysluettelo

Kopiosto

Luova100-projektin päätös ja kuluneen vuoden kohokohdat

29.12.2017
Vuosi lähenee loppuaan, samoin Luova100-projekti, joka on ollut Kopioston 100-vuotiasta Suomea juhlistava hanke.


Luova100:n reilun 1,5-vuotisen olemasssaolon tavoitteena on ollut herättää keskustelua luovien alojen toimintaedellytyksistä, kannustaa nuoria alalle, tuoda luovat alat ja tekijänoikeudet paremmin esiin. Luovan työn tulevaisuutta ja mahdollisuuksia on kuluneen vuoden aikana tuotu esille messuilla ja tapahtumissa, järjestämällä kilpailuja, tuottamalla materiaalia opetukseen, tekemällä yhteistyötä monella taholla sekä olemalla aktiivinen sosiaalisen median kanavissa.

Muutamia lukuja kuluneelta vuodelta:

  • YouTubessa videoita on toistettu yhteensä 30 tuhatta kertaa ja ne ovat myös nähtävillä YleAreenan verkkosivuilla
  • Twitterissä on tehty yli pari sataa julkaisua
  • Facebookissa seuraajia on kertynyt reilu neljäsataa
  • Verkkosivuilla on vierailtu vuoden aikana 11 tuhatta kertaa
  • Instagramissa mainostettu videojulkaisu keräsi lähes 15 tuhatta katselukertaa

Syyskuussa Luova100-verkkosivun kautta livestriimattiin tarinavideoiden taustalla olevan Pohjonen Alanko -yhtyeen konsertti AVEKin 30-vuotisjuhlilta. Lisäksi syyskuussa julkistettiin luovien alojen ammattitesti, jonka yhteydessä järjestettyyn arvontaan osallistui yli kolmesataa ihmistä.

Lokakuun keskeisimpiä tilaisuuksia olivat keskustelutilaisuudet sekä Turun että Helsingin kirjamessuilla. Helsingissä keskustelemassa olivat ministeri Sampo Terho, kirjailija Jenni Pääskysaari, tulevaisuustutkija Ilkka Halava sekä professori Nando Malmelin. Keskustelusta tehtiin livestriimi, jonka tallennetta on katsottu reilu kolmesataa kertaa.

Joulukuussa yhtenä viimeisimpänä tilaisuutena järjestettiin keskustelutilaisuus kansanedustajille sivistys- ja tulevaisuusvaliokunnista sekä valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostosta. Paikalla olivat säveltäjä Petri Somer ja sirkustaitelija Katja Kortström tuomassa esille luovan työn tekijän näkökulmaa. Esille nousivat samat teemat, jotka toistuvat verkkosivuilla kerätyissä toiveissa. Keskusteltuja aiheita olivat luovuus opetuksessa, muuttuva työ, kulttuurin tukijärjestelmä, veroratkaisut ja muu lainsäädäntö, tekijänoikeudet, yhteistyö muiden alojen ammattilaisten kanssa, luovan alan koulutus sekä luovuus ja suvaitsevaisuus.

Projekti huipentui 12.12.2017 kannanoton luovuttamiseen kansliapäällikkö Anita Lehikoiselle opetus-ja kulttuuriministeriöön.  Kannanottovihkonen toimitettiin myös liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerille, opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle, työministeri Jari Lindströmille, elinkeinoministeri Mika Lintilälle ja eurooppa- , kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terholle. Verkkosivuilla kerätyistä toiveista koostettu vihkonen on luettavissa täältä.

Projektin verkkosivut ja sosiaalisen median kanavat pysyvät auki, ja materiaalia voi hyödyntää vielä sen jälkeen, kun kanavien päivitys loppuu. Toivottavasti Luova100:n myötä keskustelu luovan työn tulevaisuudesta vain lisääntyy!

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn Share on Google+ More sharing options

Siirry alkuun