Siirry sisältöön

Kopiosto

Toimintonäppäimet

Sisällysluettelo

Kopiosto

Lainauskorvaus maksettu jälleen kuvantekijöille

7.11.2013

Kuvataiteellisten teosten ja valokuvateosten tekijöille kirjastolainauksesta jaettu korvaus oli yhteensä 380 000 euroa. Korvauksen tilitys pohjautui vuoden 2011 lainaustilastoihin.

Lainauskorvaus maksettiin hakemuksen jättäneille kuvantekijöille lokakuun lopulla. Tekijäkohtaisten korvaussummien mediaani oli 111 euroa. Suurimpien korvausten saajia olivat tuttuun tapaan suosittujen lastenkirjojen kuvittajat. Yksittäisen tekijän korvaussumma määräytyy hänen julkaisujensa lainausmäärän perusteella.

Nyt maksamatta jääneitä korvauksia voi hakea takautuvasti kolmen vuoden ajan, vuoteen 2016 saakka.

Seuraava kuvantekijöiden lainauskorvaushaku käynnistetään vielä loppuvuoden aikana. Hausta tiedotetaan Kopioston lainauskorvauspalvelussa www.kopiosto.fi/lainauskorvauspalvelu sekä Kopioston nettisivuilla, www.kopiosto.fi.

Lainauskorvaus perustuu tekijänoikeuslakiin, jonka mukaan tekijällä on oikeus korvaukseen, kun hänen teoksiaan lainataan yleisölle. Opetus- ja kulttuuriministeriön tekijöille maksama korvaus koskee kuntien ylläpitämissä yleisissä kirjastoissa tapahtuvaa lainausta.

Lainauskorvausta myönnetään ETA-maista peräisin oleville sävelteosten, kirjallisten teosten sekä kuvataiteellisten teosten ja valokuvateosten tekijöille. Suomessa lainauskorvausta hallinnoi Kopioston lisäksi kaksi muuta tekijänoikeusjärjestöä. Sanaston vastuulla on korvauksen tilittäminen kirjailijoille, kääntäjille ja toimittajille. Teosto hallinnoi lainauskorvausta musiikintekijöiden osalta.

Lainauskorvausta maksettiin tekijöille ensimmäistä kertaa vuonna 2010.

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn Share on Google+ More sharing options

Siirry alkuun