Siirry sisältöön

Avek

Toimintonäppäimet

Sisällysluettelo

Avek

Kulttuurivientituki

Kulttuurivientituki on tarkoitettu kansain­välisten yhteistyöhankkeiden valmisteluun sekä suomalaisten teosten kansainväli­seen markkinointiin. Varoilla edistetään teosten leviämistä, tuottajien ja tekijöiden osallistumista kansainvälisiin yhteistuotantoihin sekä kansainvälistymiseen liittyvää tiedonhan­kintaa ja koulutusta.

Tukea myönnetään ideoiden ja valmiiden teosten markkinointiin, mihin voivat kuulua kansainvälisiin av-tuotantojen rahoitusfoorumeihin osallistuminen tai muunlainen yhteistuotantojen rahoitus­mahdollisuuksien selvittäminen, teosta tai tuotantoyhtiötä koskevan esitte­lymateriaalin käännös-, toimitus- ja valmista­miskulut sekä muu kotimaisen tuotannon kan­sainvälisen levityksen kannalta tarpeellinen toiminta.

Kulttuurivientituesta voidaan myöntää myös matka-apurahoja av-alan festivaaleille ja tapahtumiin osallistumiseen. Tukea voivat saada tekijät, joiden teos esitetään kyseisellä festivaalilla tai tapahtumassa.

Tukea myönnetään korkeintaan puolet hankkeen suorista kuluista. Poikkeuksen voivat muodostaa matka-apurahat.


Haku- ja päätösmenettely

Tukea myönnetään vapaamuotoisten hake­musten perusteella. Hakemuksia käsitellään ilman kiinteitä hakuaikoja. Tukipäätökset tekee Kopiosto ry:n toimitusjohtaja.

Tukea ei myönnetä jälkikäteen. Hakemuksen tulee olla AVEKissa ennen kuin tapahtuma, matka tai muu vastaava, johon tukea haetaan, alkaa. Hakemuksia voi jättää sisään myös kesällä, mutta kesätauon vuoksi päätökset kesällä jätetyistä hakemuksista tehdään elo-syyskuussa.

Tuen saajan kanssa tehdään sitoumus tuen käytöstä. Käyttöselvitys tulee antaa sitoumuk­sessa mainittuun ajankohtaan mennessä. Jos selvitystä ei ole toimitettu määräaikaan mennessä, eikä uutta määräaikaa ole sovittu, on myönnetty tuki maksettava takaisin.

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn Share on Google+ More sharing options

Siirry alkuun