Siirry sisältöön

Avek

Toimintonäppäimet

Sisällysluettelo

Avek

AVEK jakoi vuoden 2007 ensimmäisen Digidemo-haun tuet

6.6.2007

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEKin ja opetusministeriön yhteinen Digitaaliset demot -projekti jakoi vuoden 2007 ensimmäisen tukieränsä. Digitaalisen sisältötuotannon tukea myönnettiin 19 hakijalle yhteensä 126 500 euroa. Huhtikuun lopussa päättyneeseen hakuun oli tullut kaikkiaan 41 hakemusta.

Digidemo-rahalla tuetaan kulttuurista sisältötuotantoa. Rahoitusta voi hakea sekä konseptin tai käsikirjoituksen suunnitteluun että demohankkeisiin. Tällä kertaa konseptisuunnittelun 2000 euron tuki myönnettiin 11 hakijalle. Demohankkeiden tuen sai 8 hakijaa tukimäärän vaihdellessa 10 000:sta 15 000 euroon.

Päätökset Digidemo-tuen jakamisesta teki AVEKin ja opetusministeriön yhdessä nimittämä asiantuntijaryhmä, johon kuuluvat johtaja Philip Dean, konsultti Markus Leikola sekä erikoissuunnittelija Kati Uusi-Rauva. Esittelijänä toimi AVEKin tuotantoneuvoja Milla Moilanen.

Digitaaliset demot -projektin tavoitteena on kehittää mielekkäitä sisältöjä ja palveluja digitaalisiin päätelaitteisiin sekä vastata digitaalisen toimintaympäristön kasvaviin tarpeisiin. Vuoden 2006 alussa käynnistynyt projekti on jatkoa neljä vuotta aiemmin aloitetulle sisältötuotannon erillishankkeelle. Digidemo-tukea on vuonna 2007 varattu yhteensä 380 000 euroa.

Lisätietoja antavat:
Tuotantoneuvoja
Milla Moilanen

Pääsihteeri
Juha Samola
(09) 4315 2350

  

Digitaaliset demot -projektin tukipäätökset 30.4.2007 -haussa

Konseptisuunnitteluun tukea saaneet

KORHONEN MAURI & TYÖRYHMÄ
SKREIBER
Mediakriittisyyttä käsittelevä peli, 2 000 €

HOLOPAINEN MIRO
NICEMOB.COM
Kännykkäpeleihin erikoistunut verkkopalvelu, 2 000 €

DIEMENTOR OY / TOMMI KANGASMAA
DIMENTOR OYN DEMOTUOTE
Tietopaketti mobiililaitteeseen parhaan osaajan tapaan, 2 000 €

MOBILE BACKSTAGE AY / PAAVO BÄCKMAN
MOBILE BACKSTAGE
Yhteisöpohjainen mobiilisovellutus fanitukseen, 2 000 €

AURAMO HELENE & VON KAUFMAN RICHARD
ZIPIPOP
Linkitettävissä olevia, web-pohjaisia palautetyökaluja,  2 000 €

MEKANISMI OY / PASI KÄRKKÄINEN
PIHOILLA-DEMO
Valistava, interaktiivisesti ohjautuva animoitu tarina, 2 000 €

GAMELION OY / PETE NIEMELÄ
PLAY GAMES -PELIPORTAALI
Selaimessa ja mobiileissa päätelaitteissa pelattavia casual-pelejä,  2 000 €

VILJANEN-KONTTINEN KARELA
NUOTINLUVUN OPETUSOHJELMA
Digitaalinen nuotinlukumetodi, 2 000 €

LUMI INTERACTIVE OY / PERTTI SELJAVAARA
MONIKANAVAEKOPELI KULUTTAJILLE
Internetissä, mobiileissa päätelaitteissa ja tv:ssä pelattava ilmaston lämpenemiseen liittyvä ekopeli, 2 000 €

ARTEMAR OY / JAAKKO ALAJOKI
ITÄRAJA
Talvisotaa käsittelevä selainpohjainen strategiamonipeli,  2 000 €

NEDEA BRANDS OY / TONI SUURONEN
YRITTÄJÄMEDIA
Verkostomedia yrittämisestä,  2 000 €


Demohankkeisiin tukea saaneet

DIRECT ART OY / PEKKA SUOMINEN
SOITA KANSSAMME!
Verkkosarja, joka perustuu uusien ääniteknologioiden pedagogiseen
hyödyntämiseen, 15 000 €

KUSTANNUSOSAKEYHTIO AVAIN /  ANNA-RIIKKA CARLSON
HELSINKI-SIVUSTO
Monimediaformaatti, jossa yhteisö jakaa keskenään kokemuksellista kaupunkitietoa, 14 500 €

MALLOSJÄRVI OY / JOHANNES KOPONEN
TOINEN AISTI -PROJEKTI
Lasten kuulontutkimuksen digitaalinen tukihanke, 10 000 €

ARJA KORISEVA OY / ARI-PEKKA LAUKKANEN
KULTTUURIPERINNÖN AKUSTINEN SORMENJÄLKI (KAS)
Kulttuurihistoriallisesti merkittävien paikkojen äänimaiseman tallentaminen digitaaliseen muotoon, 15 000 €

TUOTANTOYHTIÖ TUONELA OY / JUSSI AUTIO
OIL FIELD
Internetselaimessa toimiva vuoropohjainen peli öljylähteen valloituksesta,  15 000 €

NITROGEN ENTERTAINMENT OY / VILLE MYLLYRINNE
MOBIILIN KUUNNELMATUOTEPERHEEN DEMO
Mobiilin kuunnelmatuoteperheen demo, 15 000 €

MELON ARBUS PRODUCTIONS KY / SANNA-KAISA HAKKARAINEN
WWW.KALEVALAWORLD.COM
Kalevala-aiheinen, yhteisöllinen ja interaktiivinen monimediakonsepti,  10 000 €

OBLOMOVIES OY / PIA TIKKA
HÄMÄRÄN HEILI
Biosensitiiviseen vuorovaikutukseen perustuvan elokuvan prototuote,  10 000  €

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn Share on Google+ More sharing options

Siirry alkuun