Siirry sisältöön

Avek

Toimintonäppäimet

Sisällysluettelo

Avek

AVEK palkitsee luovien alojen parhaat tuoteideat C²-ideakilpailussa Tampereella

22.5.2012

AVEK jakaa keskiviikkona 23.5.2012 palkinnot parhaille kulttuurisille tuote- ja palvelukonsepteille. C²-kilpailu järjestetään Tampereen Musiikkiteatteri Palatsissa. Pitchauksilla toteutettava ideakilpailu kuuluu uuteen CreaDemo-rahoitusohjelmaan. 

Pitchauskisassa palkitaan parhaat luovien alojen tuote- ja palveluideat 2 500 euron suuruisilla palkinnoilla. Lisäksi paras pitchaus voittaa ylimääräisen 2 500 euron palkinnon. Kilpailuun osallistuu 25 ideaa eri puolilta Suomea. Alkusarjan pitchaustilaisuudet ovat suljettuja, mutta yleisöllä on mahdollisuus kuulla parhaat ideat päätöstilaisuuden osana järjestettävässä loppukilpailussa.

C²-ideakilpailu on osa CreaDemo-tukea, joka perustuu opetus- ja kulttuuriministeriön AVEKille osoittamaan 700 000 euron määrärahaan. CreaDemo on kulttuurille suunnattu tuki, jonka tavoitteena on vahvistaa luovan työn tekemisen edellytyksiä. CreaDemo-tukea myönnetään luovan alan yritysten ja kulttuurialan ammattilaisten tuotekehityshankkeisiin, joissa etsitään uusia kulttuuriyrittäjyyden tuote- tai palveluinnovaatioita.

”CreaDemo ja C² ovat mielenkiintoinen avaus luovien alojen tuotekehityksen tukemisessa. Luovilla aloilla on selkeästi tilausta uusille ansaintamalleille, joilla työtä ja hyvinvointia voidaan lisätä. CreaDemo-ohjelma toimii tässä mahdollistajana”, kertoo AVEKin tuotantoneuvoja Milla Moilanen.

C²-ideakilpailun ohjelma 23.5.2012

8.30‒14.00 Pitchauskilpailu (tilaisuudet suljettuja)

Päätöstilaisuus

14.30 Kahvi

14.45 Tilaisuuden aloitus ja CreaDemo-rahoitusohjelman kuulumisia

14.50 Seppo Haataja, Avoin Tampere | Luovan alan tuotekehitys: innovatiivisilla ideoilla vauhtia bisnekseen

15.10 Ulla Lukkari, Mediayhtiö B105 | Luovien alojen tuotekehityksen rahoitusmahdollisuudet

15.20 Loppukilpailu

15.50 Tuomarointi + kuohuviinitarjoilu

16.15 Palkintojenjako

16.30 Tilaisuus päättyy, vapaata seurustelua Teatterin Grillissä

 

Lisätiedot:
Pääsihteeri Juha Samola, AVEK | juha.samola(at)avek.kopiosto.fi | 09 4315 2351

C²-tapahtuman käytännön järjestelyt
Tuottaja Kati Uusi-Rauva, Plikka Projects | kati.uusi-rauva(at)plikka.fi | 040 865 8738

Musiikkiteatteri Palatsi
Hämeenkatu 30, Tampere | www.palatsiteatteri.fi

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn Share on Google+ More sharing options

Siirry alkuun