Siirry sisältöön

Avek

Toimintonäppäimet

Sisällysluettelo

Avek

D²-pitchauskilpailu ja -seminaari 2.2.2011

3.1.2011

AVEK palkitsee nuoria osaajia DigiDemo-nuorisomäärärahalla
 

AVEK järjestää yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa  monimediatuotantoja käsittelevän tapahtuman Valkoisessa Salissa Helsingissä 2.2.2011. Asiantuntijaseminaariin ja nuorille alle 35-vuotiaille osaajille suunnattuun ideakilpailuun jakautuva tapahtuma tuo yhteen digitaalisen sisältötuotannon tekijät ja nuoret taitajat.

 

Ideakilpailussa  etsitään uusia, alle 35-vuotiaiden luomia digitaalisia, kulttuurisia sisältö- ja palvelukonsepteja. Viime vuoden palkittujen joukkoon lukeutui muun muassa musiikin jakeluun ja käyttämiseen liittyviä sovelluksia, verkkoyhteisöjä ja kulttuurisia hyötypalveluja sekä lapsille ja nuorille suunnattuja digitaalisia konsepteja. Tuomaristot palkitsevat parhaat ideat 2 500 euron jatkokehityspalkkiolla. Lisäksi jaetaan 2 500 euron palkinto kilpailun parhaalle pitchaukselle.

 

D²-seminaari käsittelee tuotantojen kansainvälisyyden tematiikkaa. Seminaarissa kuullaan alan asiantuntijoiden ja tunnettujen tekijöiden puheenvuoroja digitaalisten sisältötuotantojen viennistä ja tuotekehityksestä sekä rahoituksen muodoista ja hakuprosessista. 

Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.

 

D²-päivän aikataulu:

8.00–15.30 Pitchaukset (tarkka pitchausajankohta ilmoitetaan pitchaajille henkilökohtaisesti)

12.30–15.30 Seminaari

15.30–16.30 Palkintojenjakotilaisuus

 

Seminaariohjelma:

12:30-13:30 Keynote speaker David Edmonds (Advantage Creative Fund), How to address the international content market successfully
13:30-14:00 Petra Theman (FAVEX), Tukea tuotekehitykseen: hyvän hakemuksen laatiminen
14:00-14:30 Kahvi
14:30-15:15 Ville Heijari (Rovio Mobile), Angry Birds - lintujen menestystarina
15:15-15:30 Tapio Nurminen, Nomen est omen -palvelukonsepti
15:30-16:30 Palkintojenjakotilaisuus

 

D²-tapahtuma on osa AVEKin DigiDemo-ohjelmaa. DigiDemo-tuki perustuu opetus- ja kulttuuriministeriön AVEKille osoittamaan vuotuiseen määrärahaan. Erityisen nuorisomäärärahan avulla tuetaan syksyn 2010 ja talven 2011 aikana nuorten työllistymistä kulttuurin ja digitaalisen sisältötuotannon alalla yhteensä noin puolella miljoonalla eurolla. Ensimmäinen osa rahasta jaettiin syyskuussa DigiDemo-erillishaussa.

Lämpimästi tervetuloa!

 

DigiDemo-rahoitus: http://www.kopiosto.fi/avek/digidemo

Pitchausohjeet 

Ilmoittautuminen on päättynyt.
Seminaariin voi vielä ilmoittautua sähköpostitse osoitteeseen avek@avek.kopiosto.fi

Tapahtuman Facebook-sivusto

 

Lisätiedot:

Pääsihteeri Juha Samola, AVEK,  juha.samola@avek.kopiosto.fi, 09 4315 2351

D²-tapahtuman käytännön järjestelyt:

Tuottaja Kati Uusi-Rauva, Plikka Projects, kati.uusi-rauva@plikka.fi, 040 865 8738

Valkoinen Sali:
Aleksanterinkatu 16–18, 00170 Helsinki
Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn Share on Google+ More sharing options

Siirry alkuun