Siirry sisältöön

Avek

Toimintonäppäimet

Sisällysluettelo

Avek

AVEK tuki lähes 350 000 eurolla digilaitteiden sisältöjä

24.5.2011

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK myönsi 347 300 euroa DigiDemo-tukea vuoden 2011 ensimmäisessä haussa. Määräraha on tarkoitettu kulttuuristen sisältöjen kehittämiseen digitaalisiin päätelaitteisiin. Tukea jaettiin tuttuun tapaan demohankkeisiin ja konseptisuunnitteluun. Ensimmäistä kertaa tukea myönnettiin myös tv-ohjelmapilotteja varten.

DigiDemo on vakiinnuttanut asemansa suosittuna tukimuotona. Tuotantoneuvoja Milla Moilasen mukaan hakemukset ovat ammattimaisia ja aihealueiltaan, sisällöiltään ja tekotavoiltaan monipuolisia. Esimerkiksi dokumenttien puolella ilmenee pyrkimystä hakeutua verkkopuolelle. "Dokumentteihin haetaan sosiaalisen median ja verkon avulla sisältöä ja jo tehdyn materiaalin prosessointia. Verkkopuoli onkin integroitunut hankkeisiin aiempaa vahvemmin", Milla Moilanen summaa.

Vuoden 2011 ensimmäisessä haussa hakemuksia tuli yhteensä 101 kappaletta. Myönteisen päätöksen sai 37 hanketta. Konseptisuunnittelun tukea jaettiin 16 hankkeelle yhteensä 64 000 euroa ja demohankkeiden tukea 19 hankkeelle yhteensä 256 800 euroa.

Tuen uuden kohteen muodostivat tv-ohjelmapilotit, joiden kohdalla tuki voi olla korkeintaan 50 % ohjelman kustannuksista. Kahta pilottia tuettiin yhteensä 26 500 eurolla. Tv-ohjelmapilotteihin myönnettävän tuen saaminen edellyttää hankkeessa mukana olevan tv-yhtiön sitoumusta. "Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että neljäsosa tuesta tulee tv-yhtiöltä. Vaikka tv-yhtiö ei lopulta tilaisikaan ohjelmaa, oikeudet säilyvät tuotantoyhtiöllä, joka voi kehittää ohjelmaa eteenpäin", tuotantoneuvoja Milla Moilanen kertoo.

DigiDemo-tuen jakamisesta päätti asiantuntijaryhmä, jonka jäseniä ovat konsultti Markus Leikola, kouluttaja, projektipäällikkö ja tuottaja Marit Hohtokari, Aalto-yliopiston Media Factoryn johtaja Philip Dean sekä uutena jäsenenä YLEn tuottaja Tiina Raekallio.

DigiDemo-tuki myönnetään opetus- ja kulttuuriministeriön AVEKille osoittamasta määrärahasta. Vuonna 2011 määrärahan suuruus on 780 000 euroa. Seuraava DigiDemon perusmäärärahan hakuaika päättyy 31.10.2011.  

Lisätietoja antavat:

Tuotantoneuvoja Milla Moilanen, milla.moilanen(at)avek.kopiosto.fi, 040 900 9199 (tiistaisin klo 10–12)

Pääsihteeri Juha Samola, juha.samola(at)avek.kopiosto.fi, (09) 4315 2351

 

DigiDemo-tukipäätökset 30.3.2011 päättyneessä haussa

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn Share on Google+ More sharing options

Siirry alkuun